Perustin uuden kategorian eli tyypin. Se sulkeutunee joskus maalis-huhtikuussa. Saamme siis lapsen.

Meinasin kirjoittaa tuohon, että "toisen lapsen". Jostain syystä ihmisten on yleisesti hirveän vaikea olla laittamatta jälkikasvua järjestykseen. Ikä- ja syntymäjärjestys on ehkä luonnollinen listaamistapa, mutta kyllä me saadaan ensisijaisesti ihan uusi ja erillinen lapsi, jolle annetaan M-alkuinen nimi. Olemassaolevat sisarukset eivät liity tähän tulokkaaseen juuri mitenkään.

Sopiva ikäero, leikkikaveri, riittävän nuorina tehty, että ehtii elää sitten lasten jälkeenkin. Kuulostaapa laskelmoidulta. Suunnitteleminen on tietysti järkevää, mutta kun yleisenä oletuksena on, että puoli vuotta yritetty vauva on ajoitettu esikoisen yksinäisyyttä lievittämään, pistää se ärsyttämään. Entä jos täydellinen pikkupoikamme sai meidät vain innostumaan lapsista? Entä jos haluamme vain jättää jälkeemme yhtä monta ihmistä kuin meitä vanhempinakin on?

Milka kirjoitti vaihtelevista reaktioista, joita raskausuutinen on synnyttänyt. Kivasti suhtautuvat ihmiset kokevat joskus asiakseen perustella (edellä mainituin perustein) ääneen, miksi saamme lapsen. Kai se on kannustukseksi tarkoitettu vaikka tyhmältä tuntuukin. Entä jos syynä onkin vain suvunjatkamisvietti; tehdään mahdollisimman monta, että edes yhdestä tulee kunnollinen?

TEIN summittaisia hankintoja ja suosittelen niitä muillekin:

ANTIKVARIAATISTA tarttui mukaan kannen perusteella valittu Eturivi-yhtyeen levy Ylhäisten kastien kelvottomat jälkeläiset. Vihaiset miesäänet lukevat runoja hypnoottisten taustojen päälle. Sanoituksissa on potkua ja miesäänten aiheuttamat mielleyhtymät Ruben Stilleriin lisäävät hauskuutta. Yhteiskuntakritiikin ja tekotaiteellisuuden yhteentörmäys on niin riemastuttava, ettei teko-etuliitettä enää muistakaan.

Anekdoottina mainittakoon, että ostopäätöksen ratkaissut kansitaide ilmoitetaan Herra Ylpön käsialaksi. Suosittelen.

KANNEN perusteella ostin myös Parnasson, kirjallisuuslehden. Olen perustellut lehtienhankkimismaniaa journalistisella harrastuneisuudella ja ideoiden etsimisellä, mutta on siinä myös sitä, että tykkään lukea lehtiä. Parnasson lisäksi olen viime aikoina tutustunut Basso-nimiseen rytmimusiikkilehteen. Marketin lehtihyllyssä ei mielenkiintoisen näköisiä lehtiä ole enää kovin monta. Seuraavaksi siirryttäneen matkailuun, viineihin ja sisustukseen, jos ei jakseta odottaa muiden lehtien uusia numeroita.

Parnassossa on paljon erilaisia tekstejä. Lukijasivulta pomppasi silmään ihmisen esittämä anteeksipyyntö halventavista ja herjaavista kirjoituksistaan, joita hän oli useammissa paikoissa julkaissut jostain toisesta henkilöstä. Siinä on pieni piiri varmaan kohissut. Toisessa kirjeessä dekkarikirjailija avautuu apurahapäätöksestä ja lautakunnan sihteeri puolustautuu yhtä pitkällä kirjeellä.

Yllä oleva otsikko on Parnasson sivuilta, Hannu Hirvosen aforismeista. Lehti kannattaa lunastaa itselleen jo pelkästään siksi, että ajankohtaisia ja merkityksellisiä mietelauseita tarvitsee aina. Kyllä niillä ainakin hetken aikaa mietiskelijän mainetta hankkii.

PYÖRITTELIN blogin värejä taas ja laitoin tekstille lisää tilaa. Näin on mieli piristetty raskaan lehtiurakan lopuksi ja uutta aloitellessa.

OSAKOLAISEN toimitusneuvosto kokoontuu ylihuomenna miettimään lehden syvimmän olemuksen pikku palasia. Olin aluksi neuvostosta innoissani ja innostus vain kasvoi, kun kaikki halutut suostuivat sen jäseniksi. Olen yhä innoissani mutta samalla huomaan ahdistuvani amatöörinä ammattilaisten joukossa.

Journalismin kaltaista salatiedettä tutkiessaan on helppo törmätä - tai kuvitella törmäävänsä - pitkiin ja hiljaisiin katseisiin, jotka viestivät väärän ihmisen juosseen väärään paikkaan luulemaan vääriä asioita itsestään. Tätä tunnetta vastaan olen taistellut lähettämällä juttuja työstövaiheessa ammattilaisten kommentoitaviksi. Vastapostina onkin tullut hyviä neuvoja.

Loppuvaiheessa tulee joskus(?) turvauduttua helppoihin ratkaisuihin. Taittaja etsi yllä olevan kuvan kaltaista kuvitusta omien sanojensa mukaan tsiljoonasta eri paikasta ja ilmoitti, ettei laillisesti käytettävää kuvaa löydy. Hän ei ole "oikeen ikinä innostunut wikipediasta", joten pääsin väläyttämään tiedonhakijan taitojani (tradenomitutkinnon peruskompetenssi) ja etsin minuutissa kuvan ja tarkistin sen käyttöoikeuden. Kuvan veisteli siis Lysippos.

KAHVIPÖYDÄSSÄ keskusteltiin tänään taas Facebookista, jota jotkut työkavereista harrastavat. On aika jännää, miten yksi yksittäinen verkkopalvelu on saanut muuten terveen kriittisiä ihmisiä niin pauloihinsa. Suhtautuminen FB:iin ja erityisesti sitä käyttämättömiin kanssaeläjiin mittaakin jo yksilön suvaitsevaisuutta ja ystävyyssuhteiden aitoutta. Jos ystävyys ei ole yhdessä tietyssä paikassa internetissä, sitä ei välttämättä ole enää olemassa. FB:sta ulos jättäytyneet ovat jo jääneet kaverisuhteiden automatisoinnin uhreina pois tapahtumista ja keskusteluista, kun ajatukset riittävät vain verkkopalvelun kaverilistalla oleville.

Tämä uutinen on jo vanha asia mutta hyvä muistutin siitä, että kaikella on toisetkin puolensa. Sähköinen maailma näkyy sähkölaskussa, ja sen laskun maksaa aina myös luonto. Jos "yksi haku Googlen hakukoneella kuluttaa yhtä paljon virtaa kuin energiansäästölamppu vie tunnissa", voi miettiä, paljonko se statuksen päivitys luonnonvaroja verottaakaan.

NAIMISIINMENON neljävuotispäivän ohjelma varmistui, kuin huomasimme Piirpauken esiintyvän Bio Huvimyllyssä. Milkalle nimi oli tuttu pettymykseksi osoittautuneelta lastenmusiikkilevyltä. YouTube-haku paljasti sivistymättömille, että Sentencedin The Cold White Light -albumin aloittanut Konevitsan kirkonkellot on Piirpauken tunnetuksi tekemä kansansävel. Olemme nyt siis valmiita istumaan konsertissa taas niiden samojen ihmisten seassa tietäväinen katse kasvoillamme.

Kauppakadulla sijaitsevan keikkapaikan ikkunassa konserttijulisteessa oli Love Kustannuksen logo. Milka näytti vähän matkan päästä Brahenkadun risteyksen vierestä jalkakäytävää, jossa on sama tunnus. Otin siitä kuvan tuohon.

MOPOILIJOIDEN liikennekäyttäytymisestä esitetään paljon mielipiteitä, mutta pyöräilemiseenkin pitäisi olla ajokortti. Todella harva pyöräilijä tuntuu tietävän esimerkiksi kielletyn ajosuunnan merkityksen. Toisaalta autoilijoillakin on usein vaikeuksia pyöräilijöiden huomioimisessa tasa-arvoisina tienkäyttäjinä. Suun liikkeet paljastavat mielen kuohunnan, kun pidän esimerkiksi kiinni etuajo-oikeudestani liikenneympyrässä tai ryhmittäytyessäni keskikaistan viereen kääntyäkseni oikealle.

Auto- ja pyörämiehet ja -naiset voivat tutustua ajoradalla pyöräilyn yksinkertaisiin sääntöihin Liikenneturvan esitteen (pdf) avulla. Ohjeet auton pysäköimisestä tienvarteen kaivan joskus myöhemmin.

MILKA kirjoitti ja sanoi taannoin, että tämä on kaikkien aikojen paras kesä. Niin on ja oli. Toivottavasti syksy jatkaa sarjaa.

ODOTETTUJA, iloisia mutta vielä kovin varhaisia uutisia saimme.

UUDEN lehden synnytys on hyvässä vauhdissa. Minun pääosuuteni tuntui tällä kertaa pahemmalta kuin koskaan. Turhautuminen ja katkeroituminen avustajien vähäisyyteen ja oman luomisvoiman rajallisuuteen huipentui, kun vihoviimeisen (eli kolmannen) aineistopäivän jälkeen tajusin yhden avustajan tehneen kahden sivun kokoisen oharin. Onneksi paikkaaja löytyi.

Jos avustamisesta kiinnostuneita onkin vähän, on ilo seurata heidän ammattimaista työskentelyään. "Tällä alalla" ammattimaisuus ei tarkoita niinkään yliasiallista tehokkuutta vaan intohimon, luovuuden ja rutiinin sopivaa sekoitusta. Suppeallakin tehtävänannolla saa nähtäväkseen erinomaista jälkeä.

Omaan osuuteeni teksteistä en ole erityisen tyytyväinen. Uskon tehneeni parempaa työtä vuosi sitten riviavustajana kuin nyt päähenkilönä. Olisi enemmän aikaa ja joku, jonka kanssa ideoida.

Päätin jättää seuraamatta Pekingin olympialaisia ja lehdessäkin vihjailin, että tv-lupamaksun voi säästää kisojen aikana johonkin hauskempaan. On vaikea käsittää, miksi silmien ummistamista urheilun nimissä pidetään hyveenä. Urheilun pitäminen erossa politiikasta kun näyttää tarkoittavan toisinajattelijoiden pitämistä hiljaisina ja muun maailman pitämistä pilkkanaan.

Lehdistä on tietysti tullut väkisinkin seurattua kisoja. Viimeisin uutinen kertoi avajaisten playback-huijauksesta. Verkkolehti <Uusi Suomi> lisäsi otsikkoon sanan "törkeä" ilmeisesti siksi, että pikkutyttö korvattiin toisella pulleiden poskien ja epätasaisen hammasrivin vuoksi. Olympialaisiin valmistautuvasta Kiinastahan pukkasi maailmalle jo kuukausien ajan mitä mielikuvituksellisimpia tarinoita käyttäytymisohjeista, sallituista puheenaiheista ja muusta sellaisesta. Tällä absurdiudelle vetää kotimaisittain vertoja enintään Johanna Tukiaisen provokatiivinen ja <ihmeellinen elämä>, jolla huvitan aika ajoin itseäni.

Olympiaboikotit ja maailman kommunistisimman kapitalismin pilkkaaminen eivät tietenkään tee oikeutta todelliselle Kiinalle. Vaikka virallinen Kiina kerää kisojen tuoman gloorian, kaunis kulttuuri pääsee myös esille. Salaperäisessä kiinalaisuudessa on jotain ikiaikaista ja aitoa. Ennen haaveilin kaukomatkoista jonnekin ihan muualle, mutta olympialaisilla otsikoissa pidetty Kiina on nyt alkanut kiehtoa matkakohteenakin.

Nykyään doping-kärytkin tuntuvat kuuluvan asiaan isoissa urheilukisoissa. En ole koskaan oikein tajunnut, miksi aineet jaetaan sallittuihin ja kiellettyihin. Miksi suorituskyvyn rajojen kemiallinen siirtäminen ei voisi olla kaikille sallittua? Yhden järkeenkäypän syyn keksin: kaikilla ei ole varaa kalliisiin aineisiin. Vaikka eihän huippu-urheilu ole köyhien puuhaa muutenkaan.

Poistuukohan doping lopulta hyvien ja pahojen asioiden listalta samalla tavoin kuin ammattilaisuuden ja amatööriyden määrittely aikanaan olympialaisten osallistumiskriteereistä?

Meillä syödään päivällinen yleensä yhdessä - mutta omissa maailmoissamme. Ruokapöydän viihdykkeisiin kuuluvat nimittäin sarjakuva- ja sanomalehdet.

Miiokin on huomannut, ettei ruoka ole syömisen ainoa pointti, ja on tottunut saamaan käsiinsä yhtä sun toista tavaraa. Niitä sitten heitellään ja sotketaan, kun ei muuten meinaa ruoka mennä alas.

Minä huomasin kerran vahingossa, että poika söi kiltisti ja tyytyväisenä, kun vedin ontuvaa freestyle-räppiä koko ruokailun ajan. Leluja ei siinä musiikkiesityksen lumossa tarvittu. Siitä lähtien olenkin soittanut puhemusiikkia levyltä tai päänsisäisestä jukeboksista niillä harvoilla kerroilla, kun poikaa syötän. Toimii joka kerta.

Vaikka minäkin taidan olla jonkinlainen tosikko, pahimmat tosikot löytyvät huumoripiireistä. Näin olen päätellyt seuraamalla <Helsingin Sanomien verkkosivujen keskustelua Viivi & Wagner -tribuuttisarjojen piirtäjistä> (kuva saman lehden sivuilta).

Etukäteisuutisoinnista huolimatta on ilmeisesti vaikea käsittää, mitä tribuutti tarkoittaa. Musiikkimaailmasta tuttu käsite tarkoittaa muiden taiteilijoiden kunnianosoitusta kanssa-artistille. Mutta jos joka kolmannessa ruudussa ei ole ilmiselvää vitsiä ja Wagner ei näytä Juba Tuomolan piirtämältä, sarjakuvan julkaiseminen on väärin. Lähes ainoat kehut keskustelussa on saanut suihkukohtaus. Alaston nainen vetoaa.

Muutos ja erilaisuus ovat kauheita tilanteita. Varsinkin kun kyseessä on jokin pyhä kuten aamun sarjakuva-annos. Eh?

Kaveri sanoi vain yhden sanan: "Juntteja."

Kirjasta luimme, että asumme Katinhännässä, jonka nimi on suomennettu ruotsinkielisestä kadun loppua tarkoittavasta termistä. Kirjan nimi on Suomen Helemi, ja samanniminen on Raahen lukion musiikkinäytelmä, jonka kävimme eilen katsomassa.

Näytelmä on hauska, koskettava ja opettava. Laulu vaikuttaa ihmeellisesti nostamalla tunteet pinnalle monta kertaa muita taiteenmuotoja nopeammin. Setämäisesti voi taas todeta, että on se kiva, kun nuoret harrastavat. Joukossa oli esiintyjiä, joiden ei kannata jättää laulamista ja näyttelemistä vain harrastukseksi. Mutta mitä parempi esitys on, sitä vähemmän siitä keksii sanottavaa, ainakaan seuraavana päivänä. Suosittelen kuitenkin lämpimästi. Suomen Helemeä esitetään vielä ainakin <Valtakunnallisten kotiseutupäivien> ohjelmistossa.

Näytelmässä kerrottiin, ettei raahelaiseksi voi tulla alle kymmenessä vuodessa ellei synny kaupungissa tai ole muualta tullut julkkis. Minä pääsen siis perheeni kanssa samaan joukkoon vasta vuonna 2017, mikäli julkisuus ei ota kiinni sitä ennen.

Kotimatkalla törmäsin kuvassa näkyvään ilmestykseen. Pressun alla on kotiseutupäivien yhteydessä paljastettava Urho Kekkosen patsas. Kekkosen presidenttikausien jälkeen syntyneen on vaikea ymmärtää, miksi Raahea koristellaan UKK:lla. Ehkäpä asia vielä valkenee.

Nikonpoika oli päästetty hoitopaikassa yöunille ja Milka joutui jäämään sinne yöksi. Kirjoittelin lehtijuttua yli puolen yön ja lähdin sitten koiran kanssa ulos. Kaupunki säästää, joten katuvalot eivät valaisseet tietä. Taivas oli synkkä ja valopilkkuina kiilsivät vain rannan konepaja ja Rautaruukin valojen kajastus. Pelotti.

Tänään on hyvät vaatteet päällä. Eilen oli huonot. Koko päivän oli vaikea olla. Pukeutuminen on herkkä asia, ja kiireinen aamu saattaa helposti suistaa sen tasapainosta.

Orientoituminen uusiin asioihin saattaa lähteä vaatevalinnoista. Kun ostimme talon, hankin samana päivänä remonttihaalarit. Ensi kesänä ostan veneen ja samalla sellaisen pipon, jota elokuvien merimiehet käyttävät. Ja myös mieskulttuuriin (jonka stereotyyppisin edustaja siis ole) kuuluu konsertin tai muun tapahtuman tunnelmaan virittäytyminen asuvalintoja tehden.

Olen taas vaihteeksi miettinyt omaa tyyliäni, lähinnä akselilla onko-sitä-vai-ei. Vähän liian isoina ostetut farkut sopivat niin boheemiin kulttuuritapahtuma-lookiin kuin teinihupparinkin kanssa. Välillä taas mennään suorissa housuissa tai lököttävissä sortseissa. Hupparista pääsee nopeasti t-paidan kautta slipoveriin ja kauluspaitaan, jopa solmiolla koristeltuun. Innostuin vaihteeksi myös rihkamakoruista, joita rasioistamme löytyy parin ihmisen tarpeisiin. Kesä tekee tämän korukauden, vaikka toisaalta syksy on usein kaikkein inspiroivinta aikaa pukeutumisen suhteen. Ainakin kuvastoista löytyy syksyisin eniten käyttökelpoista tavaraa.

Selailin taannoin <blogilistan> satunnaisia blogeja ja törmäsin pariin muotiblogiin. Ylläpitäjinä toimivat 14-vuotias tytöt, jotka tykkäävät hankkia vaatteita ja asusteita ja kuvata itseään näissä pukineissa internetiin. Ei tällaisessä toiminnassa sinänsä mitään kummallista ole - noinhan ne uudet ideat syntyvät tai ainakin leviävät. Huvittavaa vain on blogien kommenttiraidoissa vellova keskustelu asuvalintojen omaperäisyydestä ja matkimisesta. Muoti ja pukeutuminen ovat vakavia asioita. Nauratti sitten kuitenkin, kun toinen tytöistä kertoi ikänsä ainoastaan muodossa "syyskuussa 15-vuotta täyttävä".