Viime vuoden alkupuolella kuulin erään kollegan valittelevan useammankin kerran, kuinka toisen työtehtäviin astuminen tuntuu tuuraamiselta. Sitä varoo tekemästä mitään, mitä ei voisi myöhemmin tehdä tekemättömäksi, tai miettii joka käänteessä, mitä se toinen tässä tilanteessa tekisi.

Kollegan tapauksessa kyse ei ollut sijaistamisesta vaan hommat siirtyivät hänelle pysyvästi. Minä sentään olen sijainen tässä päivätyössäni. Sen verran olen kuitenkin oppinut johtamisen opintojaksoilla, ettei isossa organisaatiossa (tai oikeastaan missään) ole omia töitä ja muiden töitä. On vain töitä - firman töitä.

Eiköhän näistä töistä tule kohta henkilökohtaisempia minullekin. Haikeana ja mustasukkaisena luovutan ne sitten taas takaisin, kun sijaisuus päättyy.

[Eläintarhan koko pieneni, kun annoimme pupun Milkan sukulaisperheeseen. Toivottavasti vanha herra jaksaa vielä viihdyttää lapsikatrasta eikä heittäydy väkivaltaiseksi - tai esimerkiksi kuole heti vanhuuteen.]