Heitimme hyvästit Rorylle ja Lorelaille. Jäähyväiset olivat oikein tyylikkäät: ei liian pateettista avautumista, ei keinotekoista lankojen solmimista, ei ainoatakaan takaumaa. Erittäin hienosti päätetty.

Pala nousi kurkkuun kolmanneksi viimeisen jakson aikana ja tuli viimeisessä silmistä ulos. Rautahermoinen vaimoni ei televisiosarjan takia tunteillut mutta mainitsi tänään, kuinka outoa on olla ilman G-tyttöjä. Itse olen jo miettinyt, mitenkähän Roryn toimittajanura on edennyt. Hänhän lähti seuraamaan Barack Obaman presidentinvaalikampanjaa. Yllätänköhän itseni vielä etsimästä Lorelai Leigh Gilmorea tosielämän lehtikuvista?

Ihan toinen asia: Lisääntynyt Messengerin käyttöni on johtanut keskusteluihin hymiöiden perimmäisestä olemuksesta. Ihmiset ovat alkaneet pitää niitä ääliömäisiä keltaisia palloja hymiöinä, vaikka aito hymiö muodostetaan ihan tavallisista näppäimistön merkeistä. Koko ideahan on siinä, että kuvien, äänenpainojen ja eleiden puuttuessa tunteiden ilmaisemiseen kehitetään yksinkertaisia merkkijonoja. Keltaiset hymiöt lienee tarkoitettu niille, joilla ei äly riitä alkuperäisten hymiöiden tulkitsemiseen.

Sittenkin jää vielä kysymys: Miksi suupieliä roikuttavaa surunaamaakin kutsutaan hymiöksi?