Pallilta pois

29.2.2008 | Tyypit: Ihminen |

Reilu neljä vuotta sitten oli hetki, jolloin en ollut puheenjohtajana missään. Nyt se hetki on taas. Trapestin hallitus vaihtui eilen yhtiökokouksessa, josta yhdenlaisen kuvauksen voi lukea uuden hallituksen puheenjohtajan blogista. Omat tuntoni tapahtumien kulusta kerrataan kommenttiraidassa.

Hallituskausi kului kehittämistoimissa, ja luotan niiden jatkumiseen seuraajani ja hänen hallituksensa käsissä. Toisaalta huomaan, että on helppo luottaa jatkajiin, kun en ehtinyt tai halunnut kehittää organisaatioon erityistä tunnesidettä. Muissa organisaatioissa on saanut taistella senkin asian kanssa.

Viimetöikseni patistelin vielä yhtä mielestäni erinomaista ehdokasta hakemaan opiskelijayrityksen toimitusjohtajaksi. Toivottavasti hän tarttuu tilaisuuteen - yrityksen ainakin uskoisin siitä hyötyvän.

Meistä on Milkan kanssa tulossa ärsyttäviä ihmisiä, jotka puhuvat jatkuvasti painonpudotuksesta. Yritämme pitää keskustelut kahdenkeskisinä, sillä aiemmin emme voineet sietää kanssaihmisiä, joiden päähän ei oman vartalon lisäksi muuta mahdu (olipa jännä kielikuva). Vaimo on jo kaventunut siihen malliin, ettei ole enää, mistä pudottaa. Minulla on takana vasta ensimmäinen viitonen.

Ei kommentteja »

Ei kommentteja

Kommentoi

Rivi- ja kappalevaihdot tulevat automaattisesti, sähköpostiosoitetta ei koskaan näytetä, HTML sallitaan: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Roskasuodatin: kirjoita numerot ruutuun.