Miio opetteli konttaamaan ja yrittää kiivetä kaikkien itseään matalampien esteiden yli. Rankaisimme lasta laskemalla pinnasängyn pohjan ala-asentoon, mikä kasvatti kalterit tarpeeksi korkeiksi lannistaakseen pakoyritykset.

Yleensä Nikonpoika toki herää meidän välistämme. Viikonlopun vapaapäivien ihanuuksiin kuuluukin pienen pojan aamumöyrinnän seuraaminen. Tänään ehdimme Milkan kanssa jo aamiaispöytään ennen kuin kuulimme vienoa huhuilua makuuhuoneesta. Saapuessani paikalle Miio oli jo neljän raajan varassa pahimmanlaatuista aamunaamaa näyttäen. Seuraava ilme oli kuitenkin hellyttävän riemastunut ilme, kun isi ilmestyi sängyn reunalle. Yö oli ilmeisesti nukuttu makeasti - niin hyväntuulinen oli esikoiseni koko aamupäivän.

Omaehtoinen liikkuminen on syventänyt myös pikkupojan ystävyyttä koiran kanssa. Karvaneiti on yhä mustasukkainen leluistaan ja kaikesta syötäväksi tarkoitetusta mutta hakee pojasta välillä leikkikaveriakin. Ja mikäs Miiosta se hauskempaa kuin muutamalla kielenlipaisulla osoitettu hellyys! Nikonpoika puolestaan on havainnut koiran hännän ehdottomasti maistettavan arvoiseksi esineeksi.

Aina Viivi-koirakaan ei seuraa kaipaa vaan kerää lempilelunsa sohvalle ja murisee Miiolle uhkaavasti. Poika ei tietenkään tajua mitään, leikiksi luulee varmaan.