Kokoushuonehöperö

23.4.2008 | Tyypit: Suunnittelija |

Ensimmäinen haastattelupäivä takana. Täytyy tunnustaa, että kuusi tunnin haastattelua päivässä on todella raskasta. Kaikki ei aina ole niin helppoa. Lisäksi nämä haastattelut ovat hyvin erilaisia kuin Kajaanin vierailulla; onhan ryhmäkin eri.

kokouspullot 

Illallisella kävimme hyviä keskusteluja esimerkiksi sosiaalisesta verkosta. Totesin olevani jo valmis tipahtamaan "kehityksen" rattailta. Oikeasti muutaman vuoden päästä jotkin sellaiset asiat, joita nyt jotenkin periaatteellisesti vältän, ovat normaali elämän osa. Olen miettinyt, olenko vain muutosvastarintainen vai miksi viestintäteknologian uudet sovellukset tuntuvat hankalilta ja pelottavilta. Haluaisin uskoa, että en ole. Ainakin muissa asioissa pidän itseäni suhteellisen muutosvalmiina organisaation pikkuosana (paino sanalla suhteellisen). Osaan yleensä ajatella asioita jopa toisen kerran ennen kuin tuomitsen ne.

On ollut jännä huomata, kuinka korkeakoulumaailma muistuttaa opiskelijajärjestömaailmaa. Kaikki tuntevat kaikki, joistakin puhutaan pahaa ja joillekin nauretaan. Jonkin teorian mukaan ihmisen voi yhdistää kehen tahansa kuuden ihmisen kautta. Oikeasti luku on varmasti pienempi.

Ei kommentteja »

Ei kommentteja

Kommentoi

Rivi- ja kappalevaihdot tulevat automaattisesti, sähköpostiosoitetta ei koskaan näytetä, HTML sallitaan: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Roskasuodatin: kirjoita numerot ruutuun.