Milka aloitti pakkaamisen. Sama kai se jo on, vaikka mutkia saattaa vielä tietysti tulla. Jos suunnitelmat menevät jotenkin uusiksi, muutama pakattu laatikko tuskin vaikuttaa pettymyksen määrään. Keskiviikkona on kuntokartoitus. Vaimo <kertoikin> jo kohtaamisestamme nykyomistajien kanssa.

Miio auttaa reippaasti pakkaamaan heittelemällä kirjoja hyllyistä lattialle. Penska on samanlainen mammari kuin ennenkin, mutta tarraa minuunkin yhä useammin. Pieni vaistoaa selvästi myös isin ja äidin väliset tunnelmat. Aina kun halaamme hänen nähtensä, hymy leviää ja kädet tekevät kiivaita aaltoja. Toisenlainen äänensävy saa pojan jopa itkemään.

Kyllästyin pelkkään tekstiin ja koristelin blogimerkintöjä kuvilla. Milka siihen, että ei ole minun näköistä. Ei kai se ole, jos blogi on tähän asti näyttänyt vain kirjaimilta. Tämä olkoon uusi satunnainen linja.

Vaimo on tietysti aivan oikea ihminen asiasta sanomaan. Lueskellessani muun muassa hänen blogiaan ärsyynnyn, sillä rouva kirjoittaa parempaa tekstiä kuin minä. On niitä <muitakin> vasta-aloittaneita, jotka ovat saaneet kiinnittämään tarkempaa huomiota luettavuuteen ja ytimekkyyteen. Kilpailu pitää huonot tuotteet pois markkinoilta - silloinkin, kun ei olla markkinoilla eikä ole tuotteita.

Olisipa muuten paradoksaalista, jos lapsi tukehtuisi pistorasiatulppaan. Tai jos vanhempi kuolisi sähköiskuun irrottaessaan työkalulla juuttunutta pistorasiatulppaa.