Kanadassa on meneillään jokakeväinen kulttuuritapahtuma, eräänlainen improvisaatioteatterifestivaali. Tapahtuma on jo loppumassa, eilen käytimme hyväksemme toiseksi viimeisen tilaisuuden näytelmien näkemiseen. Esitys oli viihdyttävä ja veti mukaansa. Venäjä voitti Suomen neljällä maalilla ja eteni jääkiekon MM-kisojen loppuotteluun.

Aikanaan luin sanomalehden lopusta alkuun, lähinnä sarjakuvien ja urheilusivujen sijoittelun vuoksi. Kun selaussuunta kääntyi, hypin talous- ja kulttuurisivut nopeasti yli urheiluun päästäkseni. Lukutottumus on jälleen muuttunut. Nyt aikaa vievät eniten pääkirjoitus- ja uutissivut, kulttuuriosio sekä mielipidepalsta. Muutkin aukeamat silmäilen läpi mielenkiintoisten kohtien toivossa. Urheiluun pysähdyn kuitenkin enää vain harvoin.

Edellä kuvailtu pätee siis Kalevaan, jota tilaamme nykyään viikonloppuisin. Arkiaamuina jaettavassa Raahen seudussa kiinnostavimmat sivut painottuvat alkupuolelle, mutta ohut lehti tulee päivän aikana katseltua kauttaaltaan suhteellisen tarkkaan. Kotiäidin syrjäytymisvaarassa oleva Milkakin on alkanut lukea Raahen seudun päivittäin ja huomaa sen, mikä minulta menee ohi.

Eräs journalistiopiskelija kommentoi kerran, ettei urheilu- ja kulttuurisivuja pitäisi erottaa sanomalehdessä toisistaan. Olen samaa mieltä. Eilistä jääkiekko-ottelua katsoessa pohdin urheilun merkitystä yksilön kulttuurikokemuksena.

Vaikka en ollut katsonut ainoatakaan MM-kisojen peliä ennen välieriä ja eilisestäkin jäi ensimmäinen erä näkemättä, pääsin nopeasti tunnelmaan mukaan. Jännitin mahdollista kavennusmaalia loppuun saakka. Huokailin epäonnistumisia ja kehuin hyviä suorituksia. Liikehdin levottomasti sohvalla. (Fyysinen reagointi pelitilanteisiin ja pelaajien liikkeisiin on sukuvika, joka taitaa olla tarttumassa minuun.) Toivoin voittoa samaa kieltä kanssani puhuville valkopaitaisille. Tappio tuntui pettymykseltä.

Pelin jälkeen olo oli kuitenkin hyvä. Adrenaliini poltteli suonissa, olin kokenut tunteita. Olo oli samanlainen kuin elokuvista tai teatterista poistuessa. Olin saanut nähdä hyvää jääkiekkoa: juonessa oli jotain tuttua, mutta tulkinta vaikutti tuoreelta. Ensimmäisestä erästä lähtien takaa-ajoon joutunut joukkue pelasi tosissaan loppuun saakka, ja lohdutuksena hävinnyttä odottaa vielä pronssiottelu, johon suomalainen ei ole perinteisesti suhtautunut välinpitämättömästi. Kuka jaksaa surra loppusummeria pidempään tappiota kisoissa, jotka järjestetään joka vuosi? Häviön herättämät tunteet kuuluvat terveeseen tunne-elämään.

Journalismin suhtautuminen urheiluun on monijakoista. Mika Myllylän oikeudenkäynnistä kerrottiin Kalevan uutissivuilla, mutta Jere Karalahden oikeudenkäynti pysyi tiukasti urheilusivuilla. Kummankaan rikokset eivät liittyneet urheiluun, vaikka Karalahdella olikin pelissä vapauden myötä urheilu-uran jatkuminen. Eräs työkaveri huomautti lisäksi, että urheilijoiden avioeroista kerrotaan pääsääntöisesti viihdeuutisissa.

Raahen seudussa olen pitänyt Ylänurkka-palstasta; tarkemmin sanottuna siitä, kuinka kolumnistit käsittelevät siinä asioita laidasta ääreen. Sivulla on pääkirjoitusten, mainitun kolumnin, päivän positiivisen noston sekä pilapiirroksen ansiosta usein elämän koko kirjo – tai ainakin paljon ajatuksia ja tunteita sulassa sovussa keskenään.