Asiantuntijaluennoilta

18.6.2008 | Tyypit: Suunnittelija |

Taannoisilla ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksen ja palvelutoiminnan neuvottelupäivillä pääpuhujien teemoina olivat luovuus ja ammatti-identiteetti. Luovuudesta luennoi isommalle ja pienemmälle ryhmälle <Jussi T. Koski>. Ammatti-identiteetti (tai työidentiteetti) oli <Anneli Eteläpellon> aiheena.

aipa
(kuva <Satakunnan ammattikorkeakoulun> sivuilta) 

Luovuustutkijan puheenvuorot olivat paitsi hyvin rakennettuja myös ajatuksia herättäviä. Luovuus edellyttää uskallusta ja sisäistä motivaatiota, joka ei anna huomion hajota muihin asioihin. Luova ihminen kokee usein myös vastoinkäymisiä, sillä uusi on useimmiten enemmistön mielestä väärää ja epärealistista.

Enemmän kuin luonteenpiirrelistoja tai keinoja olla luova nämä luennot antavat erilaisille ihmisille luvan olla erilaisia. Useat luovuuteen liitettävät  tekijät vaikuttavat synnynnäisiltä ominaisuuksilta, joita voi heikentää ja vahvistaa mutta joiden opettelu alusta lähtien on todennäköisesti tuskallista ja kuluttavaa. Luovuustutkimuksen ansiosta luovien ihmisten omituisuuksia ja ilmitehokkuuden taantumista kuitenkin ymmärretään ja siedetään. Kysehän on kuitenkin ihan perusasioista: on aikaa ajatella ja paneutua, on vapaus epäonnistua, on lapsekasta spontaaniutta kokemuksen tuoman viisauden rinnalla, on sisäistä motivaatiota.

Työidentiteettiluento ei ollut rakennettu yhtä taitavasti ja sen anti lienee suurin sille salinpuolikkaalle, joka on opiskellut kasvatustieteitä ennenkin. Hallinnon ratasrasvaan kätensä sotkeneellakin heräsi ajatuksia omasta ammatti-identiteetistä. Mielenkiinnolla odotan, millaiseksi tradenomien identiteetti lopulta alkaa muodostua. Tällä hetkellä liitot ja muut liittävät tutkintoon lähinnä asiantuntija-leiman, mikä tuntuu hieman turhan lavealta karrikoituja mielikuvia herättävien sairaanhoitaja- ja insinööritutkintojen rinnalla. Ja vaikka noidenkin ammattikuntien sisälle mahtuu monenlaista suuntausta, tavallinen Erkki ei erottele tietotekniikkainsinööriä tämän konetekniikkaan suuntautuneesta opiskelukaverista. Tradenomikunnan sisältä on vaikea nähdä, millaisilla piirteillä Erkki yhdistää tietojenkäsittelyn, liiketalouden ja turvallisuusalan koulutusohjelmista valmistuneet jonkinlaiseksi keskivertotradenomiksi. (Tutkintoidentiteetin järjestelmälliseen rakentamiseen suhtaudun yhä hyväntahtoisesti naureskellen. Eiköhän se julkinen kuva ja sisäinen yhteenkuuluvuus synny ennen kaikkea hyvin tehdystä ja tunnustusta saavasta työstä.)

Neuvottelupäivien toisena päivänä sain harvinaista herkkua, kun tuotteistamiskonsultti luennoi asiantuntijapalveluiden tuotteistamisesta. Oman alan kaupallisemmista aiheista kuulee nykyään harvoin. Luento kannusti hyödyntämään liiketalouden osaamista avoimen ammattikorkeakoulun kehittämisessä. Työlistalla on nyt ainakin sisäisen markkinoinnin petraaminen ja ulkoisen viestinnän kohdentaminen haluttuun suuntaan.

Tuotteistamisluennossa puhuttiin jatkuvasti asiantuntijoista. Sanaa käytettiin jonkinlaisena ylemmän toimihenkilön korvikkeena kuvastamassa tehtävän tasoa tai sen vaatiman erityisosaamisen määrää. Minulle oman työpaikan toimistosihteerit, projektityöntekijät ja perussuunnittelijat ovat yhtä lailla omien tonttiensa asiantuntijoita kuin muutkin. Monissa asioissa on helpointa ja parasta luottaa muihin, tehtävän "tasosta" riippumatta.

Seminaareissa tulee seurattua myös esitysten ulkoisia merkkejä. Luovuustutkijan esityksistä muistiinpanoihin tarttui ainakin kommentit meritaustaisista PowerPoint-dioista sekä itsekorostuksen ja itseironian suhteesta toisiinsa ja esiintyjän uskottavuuteen. Puhuja onnistui antamaan itsestään vilpittömän vaikutelman, mikä tehosti sanoman omaksumista. Onneksi en ollut lukenut kaverin kirjoja ennen tätä kohtaamistamme. Amerikkalaistyylisen elämätapaopastamisen ironinen esittäminen on helpompaa elävänä kuin paperille painettuna.

Ei kommentteja »

Ei kommentteja

Kommentoi

Rivi- ja kappalevaihdot tulevat automaattisesti, sähköpostiosoitetta ei koskaan näytetä, HTML sallitaan: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Roskasuodatin: kirjoita numerot ruutuun.