Perustin uuden kategorian eli tyypin. Se sulkeutunee joskus maalis-huhtikuussa. Saamme siis lapsen.

Meinasin kirjoittaa tuohon, että "toisen lapsen". Jostain syystä ihmisten on yleisesti hirveän vaikea olla laittamatta jälkikasvua järjestykseen. Ikä- ja syntymäjärjestys on ehkä luonnollinen listaamistapa, mutta kyllä me saadaan ensisijaisesti ihan uusi ja erillinen lapsi, jolle annetaan M-alkuinen nimi. Olemassaolevat sisarukset eivät liity tähän tulokkaaseen juuri mitenkään.

Sopiva ikäero, leikkikaveri, riittävän nuorina tehty, että ehtii elää sitten lasten jälkeenkin. Kuulostaapa laskelmoidulta. Suunnitteleminen on tietysti järkevää, mutta kun yleisenä oletuksena on, että puoli vuotta yritetty vauva on ajoitettu esikoisen yksinäisyyttä lievittämään, pistää se ärsyttämään. Entä jos täydellinen pikkupoikamme sai meidät vain innostumaan lapsista? Entä jos haluamme vain jättää jälkeemme yhtä monta ihmistä kuin meitä vanhempinakin on?

Milka kirjoitti vaihtelevista reaktioista, joita raskausuutinen on synnyttänyt. Kivasti suhtautuvat ihmiset kokevat joskus asiakseen perustella (edellä mainituin perustein) ääneen, miksi saamme lapsen. Kai se on kannustukseksi tarkoitettu vaikka tyhmältä tuntuukin. Entä jos syynä onkin vain suvunjatkamisvietti; tehdään mahdollisimman monta, että edes yhdestä tulee kunnollinen?