PIDÄN kolme lomapäivää ja viikonloppu sattui niiden väliin. Tässä siis aikaista syyslomaa viettelen vielä.

LOMALLA olen saanut muun muassa ensimmäisen suukon Miiolta. Moiskautus ja vapautuneen rento ote ovat vielä hakusessa, mutta kyllä se suukko on, kun pienet huulet tulevat hieman raollaan varovasti kohti ja painuvat kasvoja vasten. "Pusu" ja "suukko" ovat tuttuja sanoinakin, sillä poika osaa suukottaa ainakin äitiä myös käskystä.

Nikonpoika on alkanut lisäksi kätellä. Hassua on se, että jos tarjoan kättä ja sanon "päivää", hän rientää kättelemään ensin Milkaa ja sitten vasta minua. Sama toimii myös toisinpäin. Kädenpuristukseen (ei Miio vielä purista) liittyy myös pään nyökyttely. Ilmeisesti nyökkääminen tulee tervehdyksen kanssa niin automaattisesti, että puhetaidoton poika on kopioinut senkin itselleen.

VAPAAPÄIVIEN iltatoiminnaksi kannoin kirjastosta muutaman elokuvan. Onnen varjot sekä Minä ja Morrison eivät ole elokuvina mitään suurteoksia, mutta olipahan aikaa katsoa näyttelijäsuorituksia. Ensin mainitun naispääosan ja jälkimmäisen miespääosan perusteella voi sanoa, että Tiina Lymin ja Samuli Edelmannin esitykset henkivät varmuutta ja ammattitaitoa. Eivät he surkeasta leffasta hyvää tee, mutta iloista katsottavaa ovat silti.