Uudemmat

Arvioinnin aallot

10.1.2008 | Tyypit: Suunnittelija | Kommentoi »

Töihin pääsee kätevästi kiinni, kun tarttuu kaikkeen, mikä tulee eteen, ja yrittää jotenkin ymmärtääkin sen. Joskus on hyvä jopa tiedostaa, ettei ihan varmasti tiedä, mitä tekee, mutta tietää kuitenkin tekevänsä jotain tarpeellista. Joka tapauksessa on mukava olla vaihteeksi työssä, jossa on vastuussa omasta kokonaisuudestaan mutta kuitenkin rivi-suunnittelijana isossa organisaatiossa. Ei ole esimerkiksi kokonaista aikakausjulkaisua harteilla kuten siinä toisessa työssä.

Iltapäivällä pitäisi osata sanoa ammattikorkeakoulun yhteisölehdelle jotain auditointikokemuksista. En ole ehtinyt eritellä kokonaisuutta vielä juurikaan, mutta ehkä se tänään käynnistyy. Oppimiskokemuksen sijaan olen viime päivinä miettinyt vain opintotuen takaisinperintää, joka siunaantuu osakseni juuri auditointipalkkion vuoksi. Verokorttini oli lipsahtanut arviointineuvostossa väärään paikkaan ja kerran jo hyväksytyksi kuitattu pyyntö palkkion maksamisesta vasta tänä vuonna ei estänyt rahoja tipahtamasta tililleni vuoden viimeisenä päivänä. Bruttosumma oli myös toista luokkaa kuin odotin, joten maksan varmaan puolen vuoden opintorahat takaisin.

Auditointikeikasta oli kyllä hyötyä myös opinnäytetyön kannalta. Kajaanissa ja prosessin kuluessa muutenkin piirtyi sellainen maisema, jota vasten opinnäytetyötä ja opiskelijakunnan prosessiajattelua oli helpompi työstää. Luulisin opinnäytteestä olleen hyötyä myös auditoinnissa, kun aivot oli tavallaan viritetty oikealle kanavalle.

Lämmintä kättä

8.1.2008 | Tyypit: Ihminen | Kommentoi »

SAMOK maksaa pitkin hampain tukea opiskelijakunnille alueellisiin koulutuksiin. Hampaiden pituutta kuvaavat ehdot, joiden puitteissa tukea saa käyttää. Kun kaikki osallistujiin ja muihin käytännön järjestelyihin kohdistuvat menokohteet on rajattu pois, jäljelle jäävät kouluttajien palkkiot ja kulukorvaukset sekä koulutusmateriaali.

Logiikka on ilmeinen: Koulutuksen… ei vaan kouluttajien maksullisuus parantaa koulutuksen laatua. Liiton tarkoituksena ei ole synnyttää uutta kouluttautumista ja uutta yhteistyötä, vaan mahdollistaa rahan maksaminen henkilöille, jotka kouluttavat työkseen tai ottavat siitä muusta syystä rahaa. SAMOKin hallituksen mielestä koulutusten houkuttelevuus ja vaikuttavuus syntyy kalliista puhujista - ei ajankohtaisista aiheista, hyvien käytänteiden jakamisesta tai toimivien järjestelyjen kokonaisuudesta.

Että sellaista koulutustukea. Tuleepa mieleen muutamakin opiskelijakunta, jotka eivät hyödy mitään tuesta, jota ei saa käyttään mihinkään, mihin nytkään ei ole rahaa. Enkä tarkoita nyt omaa työnantajaani tai muita sen kokoisia järjestöjä.

Taas se ruudun tuijottaminen alkoi

7.1.2008 | Tyypit: Perheenisä Ihminen | Kommentoi »

G-tytöt kolahtivat taas postiluukusta. Kuudes tuotantokausi kävi siis kierroksen siskolta serkulle ja serkulta meille. Takana on kolme iltaa ja kuusi jaksoa. Seitsemäs tuotantokausi ei kuulemma ole enää hyvä. Huomaan jo nyt, että vitsit alkavat mennä vaikeammiksi. Uudistuminen on vaikeaa mutta pakollista, siksi kai sarjat joskus loppuvatkin. Tykkään tytöistä silti yhä.

Paiskin sunnuntain lehtitöitä ja perhe oli anoppilassa evakossa. Menetin sitten mahdollisuuden todistaa poikani ensimmäistä melkein istumaan nousua. Kontillaan jätkä on ollut jo kauan, nyt Milkan videolle saama voimisteluhetki nosti Miion lähes polvien varaan istumaan. Kohta se lähtee liikkeelle. Odotan tätä ihmettä, koska ei sitä voi välttääkään.

Kaunistelua

5.1.2008 | Tyypit: Ihminen | Kommentoi »

Yritän olla tyytyväinen blogin yksinkertaiseen värimaailmaan hetken aikaa. Kirjoittajan esittely on tehty ja sivupalkki järjestetty. Jotain voisi olla toisin, mutta antaa nyt olla.

Valittelin puhelinoperaattorin vaihtamisesta tullutta morkkista vanhassa blogissani. Saunalahdelta soitettiin alkuviikosta ja houkuteltiin takaisin. Olipa helppo tarttua tarjoukseen. Hetken jo ehdimme pelätä, että dna Etuoikeus -sopimus estää paluun, mutta ilmeisesti se ei toimi ennen kuin numero on siirretty. Saunalahti perui siirron ja liittymät pysyivät auki, vaikka DNA:lta ilmoitettu siirtymisaika tuli ja meni.

Siitä saivat. Taas on mainonnalla vaikutettu kuluttajaan - tällä kertaa näin päin.

Kahdessa työssä

| Tyypit: Suunnittelija Päätoimittaja Pikkukaupunkilainen | Kommentoi »

Tiistaina loppui lähes viiden vuoden luottamustoimirupeama opiskelijajärjestöissä. Nyt olen sellaisessa töissä, yritän saada Osakolaisen seuraavan numeron materiaaleja taittoon maanantaiksi.

Maailmalla on lähinnä huonoja esimerkkejä opiskelijalehden päätoimittajiksi siirtyneistä opiskelijakuntien puheenjohtajista. Toivon vahvistavani poikkeuksella säännön. Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että päätoimittajan toimi on hyvä syy olla kiinnostunut opiskelijakunnasta, josta olisin kiinnostunut muutenkin. Samalla se on myös syy pitäytyä omassa roolissaan, Osakolainen-prosessin omistajana. Motiivit hakea paikkaa olivat kuitenkin toiset. Oikea journalistinen kokemus tekee oikein hyvää sen kaiken prosessi- ja strategiahössötyksen rinnalla.

Keskiviikkona olin ensimmäistä päivää palkallisessa kokopäivätyössä. Tynkäviikon aikana järjestelin kansioita ja perehdyin lisää maanantaina odottaviin tehtäviini. Materiaalia riittää ja perehdytys oli hyvää, mutta vastuun ottaminen kokonaisuudesta kutisee mahanpohjassa välillä voimakkaasti. Hyvähän se vain on.

Suunnittelijan ja päätoimittajan toimien yhdistäminen on testi, jolla selvitetään ammattikorkeakouluyhteisön toimintakulttuurin tila ja kypsyys. Tein ohjeiden mukaisen suullisen ilmoituksen sivutoimesta jo ennen kuin nykyinen työsopimukseni alkoi, ja sain kuulla, ettei ylin johto näe opiskelijalehden päätoimittamisessa eturistiriitaa suunnittelijan työhöni. Yleensä suurimmat ongelmat journalismin ja muun elämän erottamisessa ovatkin ulkopuolisilla. Asioita yksinkertaistetaan ja mahdutetaan omaan ajatteluun henkilöimällä niitä. Kohta kaikki opiskelijalehdessä sanottu on minun mielipiteeni ja lehteä syytetään jonkun tahon asialla olemisesta. Odotetaan vain.

Ensimmäisen riskini otan uutisoimalla kotikaupungissani Raahessa toimivaa koulutusyksikköä koskevia asioita. Näissä asioissa nimittäin ollaan aina jonkun puolella ja muita vastaan - jos ei muuten niin rivien välistä ja salaisesti ainakin.

Kävimme Nikonpojan kanssa kuvaamassa yksikön seiniä tänään. Kotimatkalla poikkesimme tarkistamassa näytösajat elokuvateatterin ikkunasta. Järkytyin huomatessani, että lipuista saa euron opiskelija-alennuksen - jos on toisen asteen opiskelija. Mainoksessa ei mainittu opiskelijakortteja eikä niitä myöntäviä järjestöjä, vaan yksinkertaisesti ”toisen asteen opiskelijoille 1 euron alennus”. Milkan mukaan käytäntö on kaupungissa yleinen. Ei tarvitse olla kauhean monimutkaisesti ajatteleva, että saa pidettyä tätä aika selvänä viestinä siitä, millaisena opiskelijakaupunkina raahelaiset haluavat paikkakuntansa pitää.

Mennyttä vuotta

3.1.2008 | Tyypit: Ihminen | Kommentoi »

Nappasin tällaisen listan blogista, johon se oli napattu jostain toisesta.

1. Mitä teit vuonna 2007 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?
Sain pojan.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
En edes tehnyt.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Vaimo.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei (kauheaa, jos kuolikin enkä nyt vain muista…).

5. Missä maissa kävit?
Alamaissa. Lisäksi Norjassa ja Ruotsissa, jo
ssa en kuitenkaan käynyt varsinaisesti maissa vaan Tukholman satama-altaassa.

6. Mitä haluaisit vuodelta 2008 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2007?
Kliseitä kliseitä - laihtua.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2007?
Kesäkuun 10.

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
Opinnäytetyö (jos poikaa pidetään vaimon saavutuksena).

9. …ja suurin epäonnistuminen?
Nyt on päällimmäisenä mielessä eräs kirjoitushomma, joka jäi opiskelijakunnassa hieman kesken.

10. Kärsitkö vammoista?
Mopo ajoi päälle ja selkä tuli kipeäksi.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Vuoden viimeisenä päivänä ostin kannettavan tietokoneen. Muitakin hyviä varmaan oli, mutta itsekäs mieli muistaa nyt tämän.

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Milkan, joka on jaksanut.

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Pari sellaistakin oli ja on yhä.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Eiköhän se asumiseen mennyt.

15. Mistä innostuit eniten?
Öö, pojasta.

16. Mikä musiikki tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2007?
Kommari-renkutukset.

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi.

18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Harrastanut liikuntaa ja viettänyt aikaa perheen kanssa.

19. …entä vähemmän?
Aika paljon on mennyt internetissä aikaa.

20. Miten aiot viettää joulun?
Tuskin tulen koskaan varsinaisesti viettämään.

21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
En osaa valita.

22. Rakastuitko vuonna 2007?
Joo, pieneen mieheen.

23. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Ei yhtään.

24. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Gilmoren tytöt.

25. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
Uskon, että jos rakastaa, osaa myös vihata. Silti se tuntuu paljon voimakkaammalta. En osaa nimetä ketään.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Kjel Westön Missä kuljimme kerran.

27. …entä musiikillinen löytö?
Ne on taas niitä renkutuksia.

28. Mitä halusit ja sait?
Töitä.

29. Mitä halusit, muttet saanut?
Nukkua tarpeeksi (eikä johtunut pojasta, sillä vaimo hoitaa hänen yösyöntinsä).

30. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Kaurismäen Suomi-trilogian kaikki osat.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Olen hukannut kalenterin enkä muista.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
Jos olisi vaikka ollut täydellinen ihminen.

33. Miten kuvailisit vaatetyyliäsi vuonna 2007?
Lihavan päällä ei mikään näytä hyvältä.

34. Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?
Vaimo.

35. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
Jere Karalahti herätti paljon sympatiaa.

36. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
Koulutuksen maksuttomuus.

37. Ketä kaipasit?
Kaipaus on ikuista, kuten sanotaan.

38. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Vaikeaa asettaa ihmisiä järjestykseen - edes tuttava-kategoriassa.

39. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2007.
Toivon, että edes jostakin oppimastani olisi myöhemmin elämänohjeeksi.

Toinen elämä

1.1.2008 | Tyypit: Suunnittelija Päätoimittaja Perheenisä Kulttuurihenkilö Pikkukaupunkilainen Ihminen | Kommentoi »

Kai tämä on tarkoitettu uudeksi aluksi. Aloittamalla blogin yhden merkin verran uusiutuneessa osoitteessa sain mahdollisuuden perustaa uusia, järjellisesti lajiteltuja kategorioita.

Sisältöä sivupalkkiin tulee myöhemmin lisää. Väreissäkin on vielä viilattavaa.