JONKINLAINEN mukaelma hiiriä, pöytää ja kissaa koskevasta sanonnasta tulee väistämättä mieleen, kun katselee tuplatyöhuoneemme tyhjiä pöytiä. Ehkä näillä neljällä poissaololla ei ole mitään tekemistä esimiehen virkavapaan kanssa.

PARI päivää vierähti Virtuaaliammattikorkeakoulun tilaisuuksissa. Matkan antina oli ainakin Arcadan tutkimusjohtajan lausuma totuus, ettei virtuaali ole ollenkaan oikea etuliite niihin juttuihin, joista me puhumme. Epätodellisuus ja olemattomuus ovat vääriä mielleyhtymiä silloin, kun tarkoitetaan vain verkkoympäristössä tapahtuvaa todellista toimintaa. Verkkopankki ei ole virtuaalipankki, sanoi tutkimusjohtaja. VirtuaaliAMK:n nimi vaihdetaan, vastasi kehittämisyksikön johtaja.

Verkostoista, niiden kantavuudesta ja kuormituksesta luennoivat dosentit ja professorit. Tulevaisuudentutkijan puheenvuorosta mieleen jäi verkostoitumis-hypen vastapainoksi syntynyt toppuuttelu: kaikessa ei tarvitse olla mukana, kaikkiin Facebookin ryhmiin ei tarvitse liittyä.

Verkostoa määritteli erinomaisesti eräs opettajien opettaja. Hän toi verkoston rinnalle rihmaston, parven, yhteisön ja ryhmän ja esitti, että ne erotetaan toisistaan sen perusteella, mikä niissä on se ihmisiä yhdistävä tekijä. Nämä tekijät hän puolestaan asetti yksilön parhaan ja yhteisen hyvän janalle, jolloin kaikkein itsekkäimmillä motiiveilla toimitaan verkostossa ja kaikkein yleisintä hyvyyttä tavoitellaan ryhmässä.

Kuten usein käy, mielenkiintoisin esitys kuultiin heti aluksi, kun johtaja opetusministeriöstä kävi kertomassa, mitä hyvää ja huonoa ammattikorkeakoulujen välisissä verkostoissa on ja kenen vastuulle niiden rahoitus lankeaa. Ministeriön erillisrahalla pyörivien ei-tärkeiden puuhastelujen edustajana otan ilomielin vastaan kaikki uudistukset, jotka pakottavat korkeakoulut ottamaan itse vastuuta siitä, mitä ne tekevät.

OPISKELIJAKUNTA pääsi pienesti otsikoihin Raahessa, kun sille ja Osakolaiselle suunnattu avoin kirje kirvoitti paikallislehden toimittajalta pikapuhelun kirjeen kirjoittaneelle kunnallisvaaliehdokkaalle. Olen julkisuudesta ylpeä vaikka vieläkään emme ole päässeet tekemisiin Julkisen sanan neuvoston kanssa. (JSN-käsittely on ollut edellisen päätoimittajan minulle testamenttaama leikkimielinen toive.) Toisessa paikallislehdessä (tai aluelehdessä) eräs tuttu kirjoitteli aiheesta pakinan, jossa ei tosin mainittu tietolähdettä eli Osakolaista.

IDOLS-ÄÄNESTYS meni taas putkeen, vaikka tällä kertaa huonosti vetänyt (ja ääneni saanut) Koop ei joutunutkaan pudotusuhkaan, kuten pelkäsin.

PITI kirjoittamani VirtuaaliAMK-seminaarin aiheesta eli verkostoista. Ehkä joskus myöhemmin. Nyt on muuta mielessä.

Edustajisto oli värikkäässä kokouksessaan päättänyt, ettei Osakolainen saa muuttaa nimeään. "Se on meidän lehti, kyllä se saa nimessäkin näkyä", oli perusteltu. Muut kehitysesitykset kelpasivat eli nyt muutamme lehden halvemmaksi ja erinäköiseksi, mutta harhaanjohtava ja lehteä kohtuuttomasti rasittava nimi pitää yhä painaa kanteen.

Sivutyönantajani osoitti jälleen asiantuntemattomuutensa kustantajana. Nyt ero osakolaisen opiskelijalehden ja opiskelijalehti Osakolaisen välille täytyy tehdä vaikeammilla keinoilla.

ÄÄNESTÄMINEN meni ihan nappiin, Milkan ja minun ehdokkaat pääsivät läpi! Milka äänesti Anna-Kaisaa ja minä Marikaa. Taktikoimme äänemme Jannikea vastaan ja hän tippuikin viimein kisasta. Pudotusuhan alle joutui siis myös Marika, joten turhaa ei pelimme ollut.

Jännää, että käytämme Idols-äänestyksiin rahaa, vaikka Peten voitto on jo selvä. Lopulta ratkaisun tekevät pikkutytöt (tai -pojat, jos ehdolla on hevilaulajia) ja silloin väliä on vain itsetunnolla ja ulkonäöllä.

TÄLLAISTA toimintaa saa varmaan odotella Oulun seudulle aika kauan. Tampereen korkeakoulut Poliiammattikorkeakoulua myöten ovat avanneet yhteisen markkinointisivuston esittelemään kaupungin korkea-asteen koulutustarjontaa. (Sivusto ei aukea tämän kirjoitushetkellä, mikä katkaiseen parhaimman terän hehkutuksestani. Kuva on napattu VirtuaaliAMK:n tiedotteesta.)

Meillä on pyöritetty yhteistyöhanketta Oulun yliopiston kanssa jo muutama vuosi eikä näin itsestäänselvästä profiilien kirkastuksesta ja synergiaedun nappaamisesta ole tosissaan edes puhuttu. Yhteistyöhankkeen johtoryhmän opiskelijaedustajana maalailin kyseisen pumpun kokouksessa jo pari vuotta sitten yhteistä markkinointisivustoa, joka toisi kaikkein selvimmin esiin ammatillisten ja akateemisten koulutusvaihtoehtojen eron ja toisiaan täydentävänä luonteen. Vai olisiko totuus toisenlainen eikä siksi uskalleta edes yrittää?

LISÄYS vähän myöhemmin: Oulussakin yhteistyötä tehdään parhaillaan kansainvälisen tunnettuuden lisäämiseksi. Aivan olematonta ei siis tällainen verkkosivujen tasoinenkaan yhteisponnistelu ole, mutta aika kaukana ollaan Tampereen mallista (joka ei aukea vieläkään). Ja siinä kansainvälisessä hankkeessa kyse on tunnettuudesta, ei markkinoinnista. Tätä painotti koordinaattori, kun tein aiheesta juttua Osakolaiseen.

POIKA on leikkinyt jo monta kuukautta äitinsä puhelimella. Jossain vaiheessa Milka luovutti eikä enää yrittänytkään estää puhelinleikkejä. Minun on vaikea käsittää tällaista suhtautumista rahalla maksettuun laitteeseen – ja Nikonpojan on vaikea ymmärtää, miksi isän puhelimen nappaaminen johtaa aina takaa-ajoon ja leikkikalun menetykseen.

Esikoisemme tunne-elämä näyttää kehittymisen merkkejä. Toissapäivänä katsoimme elokuvaa (suosittelen) ja poika tökkäsi tietokoneen virtanapista kiinni. Huomautin asiasta äänekkäästi ja painokkaasti (”EI HYVÄÄ PÄIVÄÄ”) ja Miio huomasikin, ettei tämä nyt tainnut olla isin mieleen. Vähän aikaa minua tuijotettuaan poika kiipesi hirveällä ähinällä tuolille ja syliin, ja halasi oikein kunnolla. Annoin anteeksi.

KUOPUKSEMME tekee tuloaan kuulemma vikkelämmin kuin tämä edellinen. Tai ehkä Milka nyt vain tunnistaa, mitkä ovat supistuksia ja mitkä eivät. Kai hän tietää itse parhaiten.

Olen jo jonkin verran jutellutkin tulokkaalle. Jos alamme laulaa syntymättömälle tuutulauluja, toivon, että opettelemme nyt jonkin muun kuin Päivänsäde ja menninkäinen. Se ei oikein tehoa enää Miioonkaan.

MIIO osaa näyttää äidin mahaa, kun kysytään, ”missä vauva on”. Tosin epäilemme, että hän luulee ‘vauvaa’ nimitykseksi juuri vatsalle eikä sen sisällä sikiävälle elämälle. Poika osaa myös osoittaa oikeaa kuvaa kirjasta, kun kysellään pallon, kenkien, linnun, traktorin, auton, paidan, kellon ja muiden sellaisten perään.

Esinetuntemuksen lisäksi pojalla on hallussa laulaminen tai ainakin hän harjoittelee sitä kovasti. Toivottavasti rohkeus käyttää omaa ääntä ei katoa vanhetessa. Sitä vähän jännitän, että kummalta hän laulutaitonsa perii. Vaihtoehdot eivät ole huonot, mutta äitinsä pysyy paremmin sävelessä.

SAIN tulehduskipulääkkeitä ja relaksantteja (kuvassa) kolmoishermosärkyyn. Niska on ollut jumissa jo kolme päivää ja aamulla iski pariin otteeseen toispuoleinen päänsärky, joka tuntui erityisesti vasemman silmän ympärillä. Samalla vasemman yläleuan ien jämähti turraksi.

Ensimmäinen kerta oli aika pelottava, kun ei tiennyt, mitä tapahtuu, eikä minkäänlainen asennonvaihto vaikuttanut vihlomiseen. Toivottavasti kolmiolääkkeet antavat kunnon unen ensi yönä.

AVAINSANOJA viime päiviltä lähinnä töistä:

Hyväksikäyttö. Tuntuu aika ristiriitaiselta, kun kovaa tulosta tahkoavat ja toimintaansa jatkuvasti tehostavat työnantajat kehuvat arvostavansa työntekijöitää. Yleensä tällä vakuuttelulla peitetään sitä, että kaikilla on liikaa töitä, krooninen kiire ja liian vähän aikaa muulle elämälle. On varmaan vaikea myöntää olevansa hyväksikäytetty. Oikeasti väkeään arvostava työnantaja käyttäisi resurssinsa siihen, että työllä on riittävästi tekijöitä ja näillä tarpeeksi vapaa-aikaa. Tämä nyt ei liittynyt varsinaisesti omiin työpaikkoihini.

Myös koulutettujen ihmisten osaamisen ilmainen hyväksikäyttö tuntuu pahalta. Lupasin eilen lukossa olleita (ja yhä kipeitä) harteitani hieroneelle työkaverille ruokapalkan, etten olisi vain tilaisuuden hyödyntävä kynyttäjä. Koulutetulla hierojalla on arvonsa ja parhaiten se osoitetaan euroilla.

On kai vain raadollista, että minusta ei tunnu yhtä niin pahalta käyttää hyväkseni opiskelijoiden osaamista heidän omilla aloillaan. Vähän häpeillen kyllä aina mainitsen medianomiopiskelijoillemme, millaista "palkkaa" Osakolaisen avustajille olisi tarjolla.

Kuolema. Kahden työkaverin isät ovat kuolleet aivan lähiviikkoina. Ei ne kauhean vanhojakaan olleet.

Normaalihinta. Opiskelijahintaiset lounasliput loppuivat. Eilen lounas maksoi 1,40 euroa, tänään 4,30.

Ystävällisen bussikuskin ansiosta osasin myös kysellä Matkahuollosta edullisinta matkalippua. Ostin sitten jotain, jota kutsuttiin muistaakseni Perämeri-lipuksi. Raahen kaupunki maksaa 400 euron kortista reilun neljäsosan. Yhdellä latauksella saa ajella 44 yhdensuuntaista matkaa eli suunnilleen kuukauden työmatkat.

NÄIDEN perusteella näyttää olevan aika synkkää. Oikeasti ei niin.

HAAVEILIN tämän päivän tulokseksi jopa asumiskelpoista yläkerran huonetta. Katin kontit ja toisen kissan viikset. Parin neliömetrin maalaamisen ja eilen Sanna-tädin kanssa leikatun lattiamaton muotoilun lisäksi kulutin tolkuttomasti aikaa porrasaskelmien kiinniruuvaamiseen. Hakkasin vastaan hangoitelleet ruuvit vasaralla perille.

En tykkää remontoimisesta yhtään. En ole tykännyt missään vaiheessa. Purkaminen, siivoaminen ja sisustaminen menettelevät, mutta minkään oikeita kädentaitoja vaativan tekemisestä en nauti. Jos nyt viimein tunnustaisin sen edes itselleni.

Tässä talossa on paljon sellaista, josta en pidä. Yksityiskohtia on viimeistelty vähän sinne päin eivätkä palaset näytä sopivan kokonaisuuteen. En jaksa edes ajatella edessä olevaa kattoremonttia. Kunpa olisi rahaa teettää sekin jollain ammattilaisella, joka olettaa meidän pysyttelevän tieltä pois.

Ainoa asia, josta remontoinnin yhteydessä nautin, on siitä kirjoittaminen. Tämänkin ahdistuksen olisi voinut artikuloida läheisille ennen kuin kiukutteli koko päivän.

PAIKALLISLEHTI on tehnyt pari isompaa juttua ajankohtaisista aiheista vähemmän perinteisellä tyylillä. Aiheita ovat kommentoineet päiväkoti-ikäiset lapset. Ensin lapsosten kanssa käytiin kaupungin uutta veistospuistoa katsomassa, sitten keskustelunaiheeksi valittiin kunnallisvaali.

Kun lapsilta pyydetään mielipiteitä asioista, joihin heillä ei aikuisten tikuilla mitattuna ole valmiutta ottaa kantaa, ideana on tietysti paljastaa jotain sellaista, mikä aikuisväeltä on jäänyt kokonaan huomaamatta tai mitä jätetään tarkoituksella sanomatta. Ennen samaan tarkoitukseen käytettiin narreja, jotka luvan kanssa taantuivat lapsen tai mielenvikaisen asemaan ja osoittivat (mustan) huumorin keinoin vallanpitäjien tai vallitsevien normien epäkohdat.

Toivottavasti idea kantaa jatkossakin. Hauskuuden lisäksi on mielenkiintoista lukea, miltä asiat näyttävät, kun kyynisyys ja katkeruus eivät vielä mustaa mielen maisemaa.

[Kuvissa tuikkulyhtyjä meidän pihalta.]

PARIN yön poissaolon jälkeen postilaatikko oli täynnä paperia. Viikonlopun lehtien lisäksi mainostulvassa kellui joukko vaalireklaameja. Läpitieteellisen tutkimuksen perusteella ehdokkaiden kunnallisvaaliteemat ovat jaettavissa neljään ryhmään.

Ensimmäiseen kategoriaan kuuluvat yhden asian liikkeet. Kotiseudullani sellainen esimerkiksi vastustaa ydinvoimalan rakentamista.

Toisen ryhmän muodostavat perusteemat, joissa ei ole juuri konkretian ituakaan. Ehdokkaat latelevat avainsanoja kuten turvallisuus, muutos ja vanhukset tai omikseen väittämiään ominaisuuksia kuten luotettava tai omistautunut.

Kolmannessa ryhmässä ovat konkreettisempia parannuksia tai muutoksia ajavat teemat kuten keskusta turvallisemmaksi valvontakameroilla tai lisää vaippoja vanhuksille. Lupausten/vaatimusten relistisuus vaihtelee laidasta reunaan.

Neljäs kategoria onkin sitten kaikkein mielenkiintoisin. Siihen kuuluvat sellaiset konkreettiset aiheet, joilla ei ole mitään tekemistä kuntapolitiikan kanssa. Nämä ehdokkaat tekevätkin kunnallisvaalissa usein lähinnä pohjatyötä seuraavaa eduskuntalottoa varten.

KUNNALLISVAALI koskettaa omaa elämääni vain siten, että aiheesta on pitänyt kirjoittaa Osakolaiseen. Näitä mainoksia tulee lueskeltua muun mediaseurannan ohessa.

Yllä oleva kuva on lehden seuraavan numeron kuvitusta. Sen piirtäjä herätti puutyökurssin tuotoksillaan eloon myös kulttuuriblogin.

JOSKUS on kovin voimaton olo. Turhautumista ja avuttomuutta aiheuttaa yleensä ylitsepääsemätön tyhmyys ja asioiden sotkeminen mahtipontiseksi pullataikinaksi, joka kohotessaan häivyttää näkyvistä sen, mistä oikeasti on kysymys. Täytyy jättää aiheesta kirjoittaminen tähän, että jää jotain sanottavaa seuraavaan pääkirjoitukseenkin.

NYT on hyvä olla pari päivää muutenkin lomalla. Sataa vettä eikä pääse pihaa haravoimaan. Harmi…

LISÄYS 18.10.: Tyhmyyden takaa alkaa paljastua onnettomia sattumuksia, jotka vain heittävät lisää hiivaa turpoavaan taikinaan. Tämä taitaa olla minun uralla ensimmäinen kerta, kun Osakolainen sotketaan johonkin asiaan, josta se on kirjoittanut. Kai tähän pitää vain tottua. Paikallislehden päätoimittajakin on saanut jo monta kuukautta kuraa niskaan omasta ydinvoima-kannastaan ja sen oletetusta näkymisestä lehden jutuissa. En usko, että hän jaksaa käyttää aikaansa tahallisten ja tahattomien väärinkäsitysten oikaisemiseen. Minä vielä vähän yritin vaikka noloahan se on modernille nuorisolle medialukutaitoa opettaa.

Keksin sanonnan(?): Ajanhukka on ihmiselle susi.

OLEN ottanut Toukkaan jo vähän yhteyttä. Aika yksipuolista juttelua se on ollut. Potkutkaan eivät vielä näy tai tunnu ulospäin, mutta Milka on aistinut liikehdintää jo pitkään.

Kuopus on saanut isin huomiota vähemmän kuin esikoinen. En ole ollut äitiysneuvolassa mukana vielä kertaakaan. Ultraäänitutkimuksiin olen päässyt paikalle, minkä ansiosta Miiokin on jo nähnyt pikkusisaruksen telkkarissa. Yhtä totisena sitä tuijotti kuin lastenohjelmiakin.

”Toukka” on muuten omittu lopullisesti sanavarastooni elokuvasta Tulitikkutehtaan tyttö. Siinä Vesa Vierikko käski Kati Outista ”hankkiutumaan toukasta eroon”. Makaaberista viittauksesta huolimatta sana on hellyyttä täynnä.

MIION kanssa katsottiin Mehiläisen elokuva. Tai minähän sitä enimmäkseen katsoin, pojan keskittyminen riitti jotain puoli tuntia. Parhaat vitsit olikin suunnattu aikuisille.

Tiedä sitten minkälaisia vaikutteita Nikonpoika leffasta otti. Tajuan vasta nyt, miksi ”pieni” ja ”pesusieni” ovat riimipari.

VIDEOVUOKRAAMON kanta-asiakasetuna vuokrasimme tiistaina myös toisen leffan, Iron Manin. Milka mielestä mannerten väliä sujahtelevat lentopuvut ja leikkisästi keskustelevat tietokoneet ovat uskottavampia kuin presidentin murhaaminen Askelen edellä -elokuvassa, jonka epärealistisuudesta kirjoitin taannoin.

Pienessä kaupungissa naamatuttuja ovat lähes kaikki. Uskottelemme kuitenkin itsellemme, että se on VIP-etu ja hyvän asiakkaan merkki, kun vuokraamon tytöt ja pojat tervehtivät meitä kaupungilla ja pesäpallopeleissä.