Rehellisyyden nimessä

20.10.2008 | Tyypit: Pikkukaupunkilainen |

lyhdyt2HAAVEILIN tämän päivän tulokseksi jopa asumiskelpoista yläkerran huonetta. Katin kontit ja toisen kissan viikset. Parin neliömetrin maalaamisen ja eilen Sanna-tädin kanssa leikatun lattiamaton muotoilun lisäksi kulutin tolkuttomasti aikaa porrasaskelmien kiinniruuvaamiseen. Hakkasin vastaan hangoitelleet ruuvit vasaralla perille.

En tykkää remontoimisesta yhtään. En ole tykännyt missään vaiheessa. Purkaminen, siivoaminen ja sisustaminen menettelevät, mutta minkään oikeita kädentaitoja vaativan tekemisestä en nauti. Jos nyt viimein tunnustaisin sen edes itselleni.

Tässä talossa on paljon sellaista, josta en pidä. Yksityiskohtia on viimeistelty vähän sinne päin eivätkä palaset näytä sopivan kokonaisuuteen. En jaksa edes ajatella edessä olevaa kattoremonttia. Kunpa olisi rahaa teettää sekin jollain ammattilaisella, joka olettaa meidän pysyttelevän tieltä pois.

Ainoa asia, josta remontoinnin yhteydessä nautin, on siitä kirjoittaminen. Tämänkin ahdistuksen olisi voinut artikuloida läheisille ennen kuin kiukutteli koko päivän.

lyhdyt1PAIKALLISLEHTI on tehnyt pari isompaa juttua ajankohtaisista aiheista vähemmän perinteisellä tyylillä. Aiheita ovat kommentoineet päiväkoti-ikäiset lapset. Ensin lapsosten kanssa käytiin kaupungin uutta veistospuistoa katsomassa, sitten keskustelunaiheeksi valittiin kunnallisvaali.

Kun lapsilta pyydetään mielipiteitä asioista, joihin heillä ei aikuisten tikuilla mitattuna ole valmiutta ottaa kantaa, ideana on tietysti paljastaa jotain sellaista, mikä aikuisväeltä on jäänyt kokonaan huomaamatta tai mitä jätetään tarkoituksella sanomatta. Ennen samaan tarkoitukseen käytettiin narreja, jotka luvan kanssa taantuivat lapsen tai mielenvikaisen asemaan ja osoittivat (mustan) huumorin keinoin vallanpitäjien tai vallitsevien normien epäkohdat.

Toivottavasti idea kantaa jatkossakin. Hauskuuden lisäksi on mielenkiintoista lukea, miltä asiat näyttävät, kun kyynisyys ja katkeruus eivät vielä mustaa mielen maisemaa.

[Kuvissa tuikkulyhtyjä meidän pihalta.]

Ei kommentteja »

Ei kommentteja

Kommentoi

Rivi- ja kappalevaihdot tulevat automaattisesti, sähköpostiosoitetta ei koskaan näytetä, HTML sallitaan: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Roskasuodatin: kirjoita numerot ruutuun.