Tummia puheita
23.10.2008 | Tyypit: Suunnittelija Päätoimittaja |AVAINSANOJA viime päiviltä lähinnä töistä:
Hyväksikäyttö. Tuntuu aika ristiriitaiselta, kun kovaa tulosta tahkoavat ja toimintaansa jatkuvasti tehostavat työnantajat kehuvat arvostavansa työntekijöitää. Yleensä tällä vakuuttelulla peitetään sitä, että kaikilla on liikaa töitä, krooninen kiire ja liian vähän aikaa muulle elämälle. On varmaan vaikea myöntää olevansa hyväksikäytetty. Oikeasti väkeään arvostava työnantaja käyttäisi resurssinsa siihen, että työllä on riittävästi tekijöitä ja näillä tarpeeksi vapaa-aikaa. Tämä nyt ei liittynyt varsinaisesti omiin työpaikkoihini.
Myös koulutettujen ihmisten osaamisen ilmainen hyväksikäyttö tuntuu pahalta. Lupasin eilen lukossa olleita (ja yhä kipeitä) harteitani hieroneelle työkaverille ruokapalkan, etten olisi vain tilaisuuden hyödyntävä kynyttäjä. Koulutetulla hierojalla on arvonsa ja parhaiten se osoitetaan euroilla.
On kai vain raadollista, että minusta ei tunnu yhtä niin pahalta käyttää hyväkseni opiskelijoiden osaamista heidän omilla aloillaan. Vähän häpeillen kyllä aina mainitsen medianomiopiskelijoillemme, millaista "palkkaa" Osakolaisen avustajille olisi tarjolla.
Kuolema. Kahden työkaverin isät ovat kuolleet aivan lähiviikkoina. Ei ne kauhean vanhojakaan olleet.
Normaalihinta. Opiskelijahintaiset lounasliput loppuivat. Eilen lounas maksoi 1,40 euroa, tänään 4,30.
Ystävällisen bussikuskin ansiosta osasin myös kysellä Matkahuollosta edullisinta matkalippua. Ostin sitten jotain, jota kutsuttiin muistaakseni Perämeri-lipuksi. Raahen kaupunki maksaa 400 euron kortista reilun neljäsosan. Yhdellä latauksella saa ajella 44 yhdensuuntaista matkaa eli suunnilleen kuukauden työmatkat.
NÄIDEN perusteella näyttää olevan aika synkkää. Oikeasti ei niin.
