Isin kanssa on erilaista

17.11.2008 | Tyypit: Perheenisä Ihminen |

HYVIN meillä Miion kanssa meni. Niin hyvin, että nukuttiin toinenkin yö kahdestaan ilman äitiä.

Isin kanssa on erilaista. Sen olen yrittänyt tehdä kaikille selväksi. Aamupuuro oli tavallista vetisempää ja iltapuuro korvattiin jollain muulla eikä pojan suolta lukuunottamatta mikään muu tainnut toimia äidin aikataulujen mukaan.

Aika paljon vielä nykyäänkin törmää isä-on-äidin-korvike-ajatteluun, jossa synnyttävän sukupuolen toimintatavat ja päätelmät ovat normeja ja niitä rikkoville voidaan "hyväntahtoisesti" naureskella. Tämä on onneksi enemmän muun yhteiskunnan ongelma kuin meidän perheen.

SAMOKIN varsinainen liittokokous pidettiin viikonloppuna ensimmäistä kertaa ilman minua sitten vuoden 2002. Välillä kaipasin paikan päälle, välillä ymmärsin, että todennäköisesti tämä liittokokous olisi pilannut aikaisempienkin kokemusten muistot. En tiedä, miksi.

Esittelyviestien ja toisen käden tietojen perusteella liiton uudessa hallituksessa on poikkeuksellisen vähän tolkkuja tyyppejä. OSAKO oli hävinnyt sekä puheenjohtaja- että hallitusvaalin, vaikka omia ehdokkaita ei ollutkaan mukana.

Surullisinta lienee kuitenkin se, ettei Metropolian opiskelijakunta saanut ehdokastaan hallitukseen vaikka aiempina vuosina stadialainen tyrkky on ollut varmimpia läpimenijöitä. Ilmeisesti uuden opiskelijakunnan perustaminen on vienyt mehut niin, ettei yhteistyösuhteiden hoitamiseen ja oman aseman säilyttämiseen ole riittänyt mielenkiintoa. Toivottavasti Oulussa ja Helsingissä on ensi vuonna puheenjohtajia, jotka löytävät yhteistyöstään saman jujun, joka siitä löydettiin monen vuoden ajan.

Tyhjäpäisiä hallitusehdokkaita kauhistellessa oli jälleen mukava huomata, kuinka ruotsinkieliset opiskelijakunnat kantavat vastuunsa hallituksen muodostamisesta. Heiltä tulee yleensä ehdokas, jolla on ehkä ongelmia kielitaidossa tai sisältöjen hallinnassa mutta joka suhtautuu itseensä tasapainoisesti, osaa käyttäytyä ja asennoituu realistisesti tulevaan työhönsä SAMOKissa. Yleensä hän ei olekaan mistään Korppoosta.

1 kommentti »

  1. Mitäs oot niin vähän kotona, että lapselle niin tärkeät RUTIINIT muotoutuvat äidin kanssa. Pakkoko niitä on sitten tarkoituksella rikkoa vain kapinasta, kun siitä voi aiheutua turvattomuutta ja levottomuutta viattomalle osapuolelle. ;) [Hymiö lisätty perheneuvottelun jälkeen.]

    Kommentoijana Äiti — 18.11.2008 @ 12:22 am

Kommentoi

Rivi- ja kappalevaihdot tulevat automaattisesti, sähköpostiosoitetta ei koskaan näytetä, HTML sallitaan: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Roskasuodatin: kirjoita numerot ruutuun.