Puukkoa ja pudotusuhkaa
25.11.2008 | Tyypit: Ihminen |
SELVÄHÄN se, että Idols-äänestystä manipuloidaan, kuten esimerkiksi Iltasanomat kirjoittaa. Siinähän se manipulointi tapahtui kaikkien silmien edessä.
Tuotantoyhtiö joutui pelastamaan Peten muuttamalla käsikirjoitusta ja seisottamalla häntä dramaattisesti Kallen kanssa televisiossa "pudotusuhan alla". Loppuhaastattelun aikana pelastettiin vielä Anna kertomalla poikkeuksellisesti siinä vaiheessa, että tämä on Anna-Kaisan kanssa joutunut pudotusuhkaan.
Ihmiset kai ajattelivat, että Parkkonen ja Puustjärvi menevät jatkoon kuitenkin, eivätkä halunneet tuhlata 99 sentiä heidän puolestaan. Tuotantoyhtiön piti muistuttaa katsojia, että äänestää pitää, jos haluaa voittajasuosikkien voittavan.
Ei tuloksia tarvi peukaloida, sillä televisio tarjoaa rutkasti mahdollisuuksia peukaloida ihmisiä, jotka tuloksen tuottavat.
SE vähän ahdistaa, että "Idols-faniksi" kutsutaan ketä tahansa ohjelmaa seuraavaa ja siitä julkisesti keskustelevaa. Jos fani on sanana yhä sukua fanaattisuudelle, sanoudun termistä irti täysin. En ole raivostunut, pettynyt, ihmettelevä enkä minkäänlainen Idols-fani.
Täytyy kuitenkin myöntää, että sunnuntai-iltana mieli oli tavallista mustempi, kun Anna-Kaisa tippui meidän perheen äänistä huolimatta ja Pelle-Kalle jatkoi kilpailussa. Repeilimme pikauusintojen aikana, kun jätkä pisti Hetfield-örinää Tehosekoittimen Valonkantajaan ja käyttäytyi lavalla muutenkin kuin ilmetty Beavis tai Butthead.
POLIKLINIKAN lääkäri tiesi heti, mikä minua on koko vuoden vaivannut ja passitti nielurisat lopullisesti puukon alle. Kurkkuun vilkaistuaan kysyi vielä, onko vaimo valitellut kuorsaamisesta, ja aikoi veistää vähän muutakin tuolta nielun tienoilta. Selviää kuulemma samalla kivulla ja sairastamisella siitäkin vaivasta.
Painoa ei saisi päästää yhdeksäänkymppiin, sanoi lekuri. Tämä liittyi jotenkin kuorsaamiseen. Kävin äsken pitkästä aikaa puntarilla ja totesin maidon olevan jo maassa.
Samalla otettiin poskionteloröntgen. Lääkäri katseli kuvia koneeltaan ja soitti vielä röntgenin ylihoitajalle. Puhelun tarkoituksena oli toisen mielipiteen pyytäminen puhtaista onteloistani ja annettiinpa siinä samalla rakentavaa palautetta kuvienkin laadusta.
"Tämä on sitä laadunvarmistusta", lääkäri totesi puhelun päätyttyä. Hyvä määritelmä.
