OPISKELIJAJÄRJESTÖT ovat suunnilleen saaneet tulevan vuoden luottopossut valittua. Kun vielä istuvat hallitukset jättävät istuimensa, katkeavat minunkin henkiset napanuorani. Uusissa hallituksissa ei ole enää niin tuttuja ihmisiä, että jaksaisin tunnetasolla välittää.

Turha silti väittää, etten lainkaan välittäisi. Puhelun verran yritin amk-hallituksen varajäsenenä lobata yhden ehdokkaan puolesta uuteen hallitukseen, mutta turhaan. Muutenkin opiskelijakunnan toiminta kiinnostaa ainakin päätoimittajana. Ja tässähän tätäkin kirjoitetaan uusien toimijoiden perehdytyskoulutuksessa yhtymäjohtajan luentoa kuunnellessa.

YHDISTYSTOIMINNASSA on oppinut hyväksymään sen, ettei siitä koskaan tule massojen hupia. Aktiivisuuden aallot lyövät joskus järjestöjä päin, mutta laskuvesi vie yhtä usein innostuneet loitommas. Harrastushan se on muiden joukossa, vaikka joidenkin järjestöjen toimintaan voikin uppoutua aivan kuin työhön.

Olen huomannut ärsyyntyväni, kun opiskelijajärjestöt rekrytoivat uusia luottamushenkilöitä kuin työntekijöitä. Jotkin opiskelijakunnatkin julkaisevat "hakukuulutuksia", joissa pyydetään toimittamaan istuvalle hallitukselle tai puheenjohtajalle jopa kuvallinen hakemus hallituksen jäseneksi.

On tietysti hyvä kehittää uusia rekrytointikeinoja ja yrittää madaltaa kuivahkon kokoustamisen mielikuvakynnystä, mutta kyllä tuosta byrokraatille herää myös kysymyksiä: Kuka oikeasti käyttää valtaa tällaisessä hakumenettelyssä? Entä jos joku vain tulee syyskokoukseen ja haluaa hallitukseen eikä ole lähettänyt hakemusta? Mitä väliä oikeasti edes on yhdistyksellä, jonka toiminta ei kiinnosta jäseniä niin paljon, että he itse olisivat aktiivisia ja etsisivät keskuudestaan hyviä tyyppejä hallitukseen?

Viimeinen kysymys on relevantti erityisesti opiskelijakunnissa, joissa ensin käydään mainoskampanja edustajistovaalin vuoksi ja valitaan sitten niin huono edustajisto, ettei se osaa etsiä edes hallitusta nimettäväkseen.

[Tähän merkintään sopi jotenkin kuva kesällä Raahessa poikenneesta miinalaiva Pohjanmaasta.]