Uninen
5.12.2008 | Tyypit: Suunnittelija Päätoimittaja |
TOISEN työyhteisöni työkykyä edistävät riennot pitivät sisällään intialaista ruokaa, työhyvinvointiluennon ja bodypumppia. Tämä kun vielä kruunattiin koulutussihteerin kanssa omatoimimatkalla olutravintolaan, oli rentoutuminen lähes täydellinen. Niin kliseistä kuin se onkin, kylmä Beck’s-pullo hyvässä seurassa vähäunisen työviikon jälkeen aloittaa viikonlopun loistavasti. [Kuva nyysittiin osoitteesta www.servaali.fi.]
Hyvinvointiluennolla väritimme kellosta tunteja, joita käytämme työhön, vapaa-aikaan ja nukkumiseen. Jälkimmäistä oli minun ympyrässäni aivan liian vähän. Rinnalle raapustettiin ihannetilanne, johon laitoin kahdeksantuntisen yön. Oli hyvä piirtää auki, miten tilanne voisi olla. Ajankäytön kehittäminen alkoi tuntua aivan mahdolliselta tavoitteelta.
UNEN lisääminen saattaa olla pian mahdollista, jos etätyöhaaveet toteutuvat suunnitellusti. Raahen yksiköstä tarjottiin palaverikeskustelussa työpistettä ja apulaisjohtaja lupasi sen virallisesti, kun soitin ja kysyin. Esimiehelle järjestely sopii, kunhan tilanne hoidetaan siten, että pelisäännöt tulevat muillekin selviksi.
Ensin ajattelin varovasti yhtä etäpäivää viikossa - esimiehelle sanoin aluksi kaksi. Neuvottelu päättyi valintaan "suurin osa viikosta Raahessa tai Oulussa". Nyt olen kypsynyt ajatukseen työskentelemisestä vakituisesti Raahessa. Oulussa käymistä tullee joka tapauksessa viikottain, mutta voisin luovuttaa Rehtorin toimiston työpisteeni sitä enemmän tarvitseville.
Oikeasti, maltan tuskin odottaa!
