Olen lautaillut muutaman tunnin tietovirrassa, internelehtien sivuilla. On yö. Milka ja Miio ovat toisessa kaupungissa, ja minua nukuttaa vain vähän.

Mieleni on tehnyt jo monta kertaa nousta ja tarkistaa, miten poika pärjää pinnasängyssään. Sitten muistan, ettei siellä ihmisiä ole, kissoja vain. Nyt kun pääsisi vaimon viereen. Yksin matkustaessani pärjään aika hyvin yötkin, mutta kotona yksinäisyys on enimmillään.

Ylioppilaslehden verkkoversio on mainio. Sivusto on selkeä ja helppolukuinen. Hesarin sivuilta löytää yleensä jotain mielenkiintoista, mutta sinne eksyy eikä löydä tietään takaisin. Kalevaa tulee luettua lähes päivittäin myös verkossa. Seuraavan päivän uutiset jo tänään.

Omakin lehti askarruttaa. Ilmassa on suuria suunnitelmia, joista Osakolaisen seuraava numero kertoo lisää. Toteutuminenkin tuntuu koko ajan realistisemmalta. Kohta lienee enemmän aikaa uudistaa lehteä, sillä huhtikuun alkupuolella ilmestyvän Osakolaisen jälkeen seuraava pukataan ulos vasta elokuun lopulla. Neljä ja puoli kuukautta aikaa. Siinähän ehtii vaikka syntyä uudelleen.

Haluaisin ainakin tehdä selväksi, mikä lintu Osakolainen on. Päivälintu se ei ainakaan ole, viikkolinnuksi ei ilmestymistiheys riitä. Kuukausilintuna sitä voi pitää ehkä sitten, jos lisää vuoteen yhden linnun ja nimeää pari niistä tuplalinnuiksi. Olipa typerä lintu-vitsi.

Uutiset nimittäin ahdistavat. Jos lehti tulee viiden kuukauden aikana kolme kertaa, millä todennäköisyydellä se julkaisee ajankohtaisia ja muuten relevantteja uutisia? Haluaisin muuttaa koko uutisajattelun ajankohtaisajatteluksi. Tähän asti olen perustellut uutiset sillä, että lukijat tykkäävät lyhyistä jutuista. Ehkäpä panostamme lyhyyteen jossain muussa.

Taidan sortua yösyömään.

Lehti alkaa olla kasassa, sanoisi optimisti. Ja minähän olen. Joudun viettämään muutaman kahdenkeskisen hetken itseni kanssa varmistuakseni omien tekstieni kelpoisuudesta. Ne muodostavat yli 80 prosenttia seuraavasta numerosta.

Sain lahjaksi kirjan. Muutaman alkusivun perusteella Pentti Salmelinin vuonna 1967 kirjoittama Uutinen ja lehtimies on viihdyttävä, opettava ja tarpeellinen tuki päätoimittajan työssäni. Lehtimiehen työtä käsittelevä kirjastoni koostuu nyt kahdesta kirjasta, sillä reilu vuosi sitten sain lahjaksi  Yhdistyksen lehden ABC -nimisen teoksen. Lisäksi henkilökohtainen toimitusneuvostoni työskentelee päivätyössään kerroksen verran oman työpisteeni alapuolella. Ja jokaisen menestyvän miehen (ai miten niin en ole) takanahan on nainen, joka ainakin meillä osaa paitsi piirtää myös ottaa kantaa kielioppiin ja otsikoihin.

Tämän merkinnän otsikossa viitataan Osakolaiseen paluun tekevään pakinoitsijaan. Kiva, että hänkin kuuluu yhä kaveripiiriin.

Tunne on epätodellinen, kun johtaa kokousta, jonka keskustelusta ei ymmärrä juuri mitään. Avoimen ammattikorkeakoulun kokouksista joku toinen onneksi laatii muistiot. Seuraavalla kerralla olen taas viisaampi.

Työpaikan puhelinsysteemit ovat menneet uusiksi jo jonkin aikaa. Tiedotusviestejä tulee päivässä useampia. Olen saanut matkapuhelimeni varsinaisen liittymänumeron rinnalle sekä tavoitettavuusnumeron että roolinumeron. Ajattelin laittaa uudistuksen yhteydessä oman puhelinelämäni uusiksi ja jättää jatkossa työluurin päivän päätteeksi töihin. Vaihtoehtona on sen sulkeminen työpäivän jälkeen, vaikka mukana kantaisinkin.

Puhelimet ovat nimittäin muuttaneet ihmisiä. Tai ainakin minua. En voi kuvitella sellaista kokousta, palaveria, kahvitaukoa, lounasta, bussimatkaa tai kauppareissua, joihin puhelimet eivät kuuluisi. Siis kaksi puhelinta, jotka ovat taskussani tai muualla lähelläni koko ajan. Yöllä ne ovat alassuin käännettyinä sängynjalan vieressä, kumpikin herätykseen ajastettuna. Olen yrittänyt eroon tavasta päästää puhelimella tavoittelijat muiden keskustelukumppanien edelle. Laitan välillä jopa luuria korvaan. Viestit luen kuitenkin heti ne huomatessani. Ja häiritseehän se keskittymistä, jos joku yrittää tavoitella huonoon aikaan enkä heti pääse soittamaan takaisin.

Yhteisölehdessä julkaistiin juttu viime syksyn auditointikeikasta. Kirjoituksen lapsellisuus yllätti ja ainoa tekstinosto lähinnä nolottaa. Kuva sentään oli lähes mielenkiintoinen.

Miio on löytänyt koiran vesikupin. Loiskuttelu näyttää olevan mukavaa; sen verran keskittyneenä poika sitä harrastaa. Nyt pitää ruveta tosissaan miettimään esineiden paikkoja ja kulkureittien vapautta, sillä poika menee mittarimatona pitkin asuntoa nopeammin kuin toisaalle kohdistunut katse ehtii vangita.

Ehdimme jo haaveilla omasta kodista, mutta sopivalta tuntuneen talon omistaja ei hyväksynyt ehdottamiamme summia. Ehkäpä todellisuus kirkastuu pian hänellekin ja hintapyyntö asettuu kohtuullisuuden rajoihin. Tästä aika läheltä löytyi toinen kiinnostava talo, mutta ympäristöepäystävällinen ja hintava öljylämmitys ei vielä houkuttele.

Poika tykkää myös kuunnella, kun luetaan. Tapanani on lukea vaimolle ääneen lehdistä poimittuja "todella mielenkiintoisia" kohtia sekä tietysti työn alla olevia lehtiartikkeleita. Lukeminen saattaa keskeytyä Miion enemmän kuin keskittyneeseen ja oikeastaan aika kiusaannuttavaan tuijotukseen. Saattaahan se kuulostaa kummalliselta, kun puhe muuttuu yhtäkkiä nopeaksi ja sujuvaksi. Mistä se kahdeksankuukautinen tietäisi, ettei puhe ole inspiroitua vaan piirrettyjen merkkien tulkitsemista?

Raahen seutu ei ratsasta trendisanoilla vaan kertoo rehellisesti raahelaismiehen joutuneen toisen miehen raiskaamaksi. Noniin.

Sairasloman ratoksi katsoimme illalla Evan Taivaanlahja -nimisen elokuvan. Vaikka elokuvasarjan(?) ensimmäisessä osassa jumalvoimat annettiin itse Jim Carreylle, Steve Carellin koomikontaidot tekivät tästäkin rainasta mainion. Edellisessä elämässä arvioin joskus elokuvien paholaisrooleja. En muista nähneeni muita Jumalan osia kuin Morgan Freemanin mutta enpä usko, että häntä kovin helposti ohitetaan. (Tulipa tähän kauheasti linkkejä. Olkoon ne vaikka viittauksina kaikkiin niihin viittauksiin, jotka muistuttivat elokuvan katsojia pääosanäyttelijän aiemmista tuotannoista.) Seuraava leffa voisikin kertoa sitten vaikka tästä.

Meillä oli Milkan kanssa pieni ongelma heti leffan alusta lähtien. Evan Baxter on nimittäin naimisissa Lorelai Gilmoren kanssa. Lorelai oli vaihtanut Roryn kolmeen poikaan ja Stars Hollowsin Buffaloon. Maneereistaan hän ei ole luopunut.

Vaimo taiteili taas hienon kuvan päätoimittajasta. Lepään vielä tänään kotona ja poden huonoa omatuntoa siitä, että teen sivutöitä päätoimen sairaslomalla. Niitä kun voi tehdä sängynpohjaltakin.

Mies joutui seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi Raahessa. Tekijä on saatu kiinni. Muuta ei lehti kerro. Onko "seksuaalinen hyväksikäyttö" nyt vain terminä muodissa vai saako raiskauksesta tai sen yrityksestä puhua ainoastaan uhrin ollessa nainen?

Lehden päätoimittaminen otti ensimmäisen uhrinsa. Erään toisen lehden kustantajan edustaja on ymmärtääkseni poistanut numeroni puhelimestaan löydettyään järjestönsä lehden Osakolaisesta mielestään halventavasta kuvasta. Näin ne totuudet paljastuvat.

Menin sairaspäivän jälkeen töihin ja lähdin muutaman tunnin jälkeen kotiin. Oksettaa mutta pysyy vielä sisällä. Kotona mittasin kuumeen ja nukuin sen pois. Heikko olo. Tulisi nyt kunnon flunssa tai oksennustauti tai jotain. Hiljaa polttelee loppuun.

Otsikko on sanaleikkisän vaimoni keksimä. Hän myös kertoilee kylillä, että hänellä on kotona sekä luolamies että kuolamies. Tällä jälkimmäisellä miehellä alaleuan hammaspari on ilmeisesti saamassa seuraa - tai pojalla on huulessa reikä.

Lentomatkustaminen, väsymys ja monin tavoin epäterveellinen elämäntapa johtivat taas kuumeiluun. Tai mistä sitä tietää, mikä on seurausta mistäkin syystä. Alkaa kyllä tympiä tämä fyysinen kunnottomuus.

Opintosuoritusrekisteriin oli napsahtanut neljä ja puoli pistettä. Tyydytys on melkoinen aina, kun näkee luvun kasvaneen. Tehoikkaimpina kausinani käytän tehtävälistoja, joista raksin tai vedän yli tehdyt hommat. Joskus kiusaan itseäni kirjoittamalla ylös kauan roikkuneita tehtäviä, jotka sitten odottavat yhtä kauan ylipyyhkimistä. Mielihyvä on sen mukainen, kun saa viimein viidentenä vuonna pakettiin jonkin ensimmäisen lukuvuoden opintojakson.

Päätoimittamisen - ja minkä tahansa työn - vaikeimpia asioita on tuntemattomille ihmisille soittelu. Tässä on viikko aikaa soitella noin kymmenelle tyypille. Minulle se on täysin luonnotonta, mutta minkäs teet, kun työt on tehtävä.

Viikonloppu meni kotona pienellä lämmöllä. Saan kuumetuloksen nykyään tosin joka toisella mittauksella. Kuinkahan huonoksi kunto onkaan päässyt, kun koko ajan tuntuu pieni flunssa ja lämpö? Viikottainen sählypelikin on vaihtunut lähes viikottaiseen eikä Raahesta Ouluun oikein tule hyötyliikuttuakaan. Pitäisiköhän tehdä jotain? Ainakin Oamkin Raahen yksikön henkilöliikuntamahdollisuudet vaikuttavat hyviltä - esimerkiksi jokaisella uimahalli- ja kuntosalikäynnillä säästäisi yli 70 prosenttia normaalikuluista. Kuulostaa hyödyntämisen arvoiselta edulta.

Auditointikokemukseni jatkaa karttumistaan, sillä minut valittiin jäseneksi Vaasan ammattikorkeakoulun laadunvarmistusjärjestelmän auditointiryhmään. VAMKin verkkosivuilla puhutaan kyllä auditoinnista mutta laadunvarmistusjärjestelmää ei mainita sanallakaan. Ilmeisesti korkeakoulu puhuttelee auditoinnin kohdetta toimintajärjestelmäksi.

Oululainen ilmaisjakelu kertoi Kajaanin ammattikorkeakoulun saaneen tunnustusta laadustaan. Artikkelista sai sen käsityksen, että arviointineuvoston läpäisypäätös on jonkinlainen erityismaininta, vaikka kyseessä on kaikkia korkeakouluja koskeva koetus, joka on vähän niin kuin pakko läpäistä viimeistään toisella kerralla. Virheellistä on myös sanoa, että tunnustusta annettiin laadusta. Kyllä me ihan rehellisen byrokraattisesti tuijotettiin vain sitä järjestelmää, jolla laatua varmistetaan. Toiminnan tuloksia ja laatua arvioidaan ihan muissa yhteyksissä.

VAMKin auditointiryhmässä on jäseniä, joiden tapaamista odotan mielenkiinnolla. Mukana on esimerkiksi eräs opinnäytetyöni lähdekirjailija. Ilmeisesti käytin opinnäytteessäni myös tutkimusta, jonka yksi tekijä toimii auditointiryhmän sihteerinä. Tutustuimme jo Kajaanin auditoinnin yhteydessä, mutta nimet eivät olleet tuolloin vielä yhdistyneet tajunnassani.

Viikon mittaan käydyt keskustelut ovat jättäneet pohtimaan parinkin termin todellista merkitystä.

Joustavuus on myönteinen sana, jos sen vastakohdaksi asetetaan jäykkyys, tiukkuus, suvaitsemattomuus tai kankeus. Esimerkiksi joustava opintopolku kuulostaa opiskelijan kannalta erittäin hyvältä. Entä jos joustavuus pannaan vastakkain oikeusturvan, inhimillisten työaikojen, työhyvinvoinnin tai työpaikan säilyttämisen kanssa? Joustava opintopolku alkaa helposti tarkoittaa joustavia opettajia, joustavia työaikoja ja joustavaa selkänahkaa. Onko joustavuudesta tullut kiertoilmaus, joka muuttuu pian rehelliseksi kirosanaksi?

Työelämälähtöisen koulutuksen taakse mahtuu myös paljon merkityksiä. Tilanteesta ja tarkoitusperästä riippuen korostetaan opetussisältöjen ajankohtaisuutta, työelämän osallistumista opetuksen suunnitteluun tai opintojen aikaisia työelämäkontakteja. Helppoa, ja samalla niin vaikeaa, on hakea työelämälähtöisyyttä opiskelun ja työelämän toimintatapojen yhdistämisestä. On (liian) helppoa perustella käytänteitä sillä, että "ollaanhan nyt sentään liiketalouden/tekniikan/luonnovara-/sosiaali- ja terveys-/kulttuurialan yksikössä".

Ainakin yksi lukija tietää jo seuraavan esimerkin: Kotiyksikköni markkinoinnin opettaja arvosteli keväisin järjestettyjä koulutusohjelmien suuntautumisvaihtoehtoja esitteleviä valintamessuja turhasta markkinahenkisyydestä - siitä, että opiskelijoiden valintoihin on alettu vaikuttaa mainonnalla, joka kerää ympärilleen myös lieveilmiöitä kuten perusteettomia argumentteja, muiden vähättelyä ja kilpailuhenkeä. En tiedä, onko näin käynyt tai mitä asialle pitäisi tehdä, mutta ymmärrän kritiikin. Opiskeluvalintojen ei pitäisi perustua mainontaan vaan tiedottamiseen ja ohjaukseen, joilla opiskelija löytää ensin oman orientaationsa ja kiinnostuksensa lähteen. Mainonnalla kilpailemisen jalot periaatteet eivät sovi Liiketalouden yksikköön vain siksi, että ne sopivat liike-elämään.

Toisenlainen esimerkki tuli eteen taannoin eräällä opintojaksolla, jolla opettaja velvoitti tuomaan lääkärintodistuksen yhdenkin kerran poissaolosta tai korvaamaan poissaolot lisätehtävillä. Lääkärintodistuksia kerättiin "aivan kuin sitten työelämässäkin". Jos perustelun miettisi loppuun saakka, saattaisi paljastua, että meillä (opettajan kanssa yhteisellä työnantajallamme) voi olla omalla ilmoituksella pois ainakin kolme työpäivää.

Työelämän käytäntöihin ehtii taipua työelämässäkin. Työelämälähtöisyyden ei pitäisi tarkoittaa työelämän kaltaisuutta - apinoimista - oppimisen kustannuksella. Koska kukaan ei ole valmistuessaan vielä ammattilainen tai asiantuntija, koulussa pitäisi oppia taitoja ja asioita, joiden opiskelu työelämässä on jo myöhäistä.

[G-tytöt alkoivat viimeistä kertaa.]