Vaasan ammattikorkeakoulun auditointiryhmä kokoontui eilen ensi kertaa. VAMK on kyllä erinomaisessa asemassa, kun ryhmämme lähtee sen laadunvarmistusjärjestelmää arvioimaan - koossa oleva poppoo vaikuttaa nimittäin erittäin asiantuntevalta. Kaikilla auditointiryhmän jäsenillä on joko kokemusta auditoinneista tai erityistä perehtyneisyyttä laadunvarmistusjärjestelmiin ja auditoinnin menetelmään. Tehtävän tasalle pääseminen ei vie kauan.

Kokousta edeltäneessä koulutuksessa huomasi taas, kuinka perusteista auditointiperehdytys täytyy aloittaa, jos mukana on täysin uusia auditoijia. Koulutus järjestettiin siis kahdelle ryhmälle yhdessä. Perehdytyksessä saa muistuttaa useammin kuin kerran, että kyse on laadunvarmistusjärjestelmän ulkopuolisesta ja kehittävästä arvioinnista, ei laadun arvioinnista. Keskusteluissa ilmeni myös, miten hankala asia tämä on tiedotusvälineille. Eräskin toimittaja oli päättänyt, ettei kirjoita uusinta-auditointiin joutuneesta Teknillisen korkeakoulun laadunvarmistusjärjestelmästä mitään. Hänen mielestään järjestelmän puutteet eivät ilmeisesti riitä uutiseksi, jos siinä ei voi puhua toiminnan ja tulosten huonosta laadusta. Samasta väärinkäsitysvaarasta kirjoitin Kajaanin ammattikorkeakoulun auditointiraportin ilmestymisen jälkeen.

Ilokseni huomasin, että Finnairin sämpylät olivat vaihtuneet ruisnappiin. Leipien välissä on runsaasti juustosiivujakin.

Viikonlopun toiseksi elokuvaksi kirjastosta tarttui mukaan Mika Kaurismäen ohjaama Zombie ja kummitusjuna. Jonkinlaiseen tositarinaan perustuvan leffan koskettavimmissa kuvissa öljyn peittämät linnut odottivat rannalla hidasta kuolemaansa. Sitä oli yllättävän vaikea katsoa.

Elokuva ei sovi masentuneille. Toivoa siinä on mutta aina sekään ei täyty. Amatööriksi erinomaisesti näyttelevän Silu Seppälän rinnalla ammattilaisuutta edustaa aina erinomainen Matti Pellonpää.

Olisiko ollut leffan musiikki tai jokin muu mielessä yhä kytenyt, joka sai meidät poikkeamaan tavoistamme ja katsomaan DVD:n lisämateriaaleja. Seurasimme hetken hermostuneen ja ulosanniltaan onnettoman ohjaajan tuolillakiemurtelua, kun hän kertoi elokuvan taustoista ja tekemisestä. Ei ole enää epäselvää, miksi Mika elokuvia tekee ilmaistakseen itseään.

Jos öljyinen lintu on pahaa katsottavaa, lapsen kärsimyksen näkeminen se vasta ilkeää tekeekin. Onneksi tähän ehdittiin varautua; vauvakirjan vanhemmuustestissä reaktiosta saa yhden lisäpisteen. Samalla on kuitenkin tullut huomattua, että muiden lapset ovat menettäneet rutkasti söpöyttään ja ihastuttavuuttaan. Isältään ja äidiltään näyttävä Miio on nimittäin lapsista kaunein.

Perjantai-illan rattona nauroimme yhdelle parhaista komedioista koskaan. Olin kuullut Arvoituksia arkussa -elokuvasta (Death at the Funeral) "ihan kiva" -tyyppisen arvostelun, mutta tulkitsin arvion arvostelijan elokuvamausta tietoisena. Kannatti katsoa - ainakin työviikon ja urheilusuorituksen väsyttämänä olin enemmän kuin altis hautajaishuumorille.

Mielessä on ollut hieman surullisempiakin asioita, kun lehdessä kerrottiin näyttelijättären kuolemasta. Iltapäivälehtien toimituksissa on mietitty varmaan tarkkaan, mihin tässä tartutaan: Otetaanko kärjeksi kuuluisa isä vai luotetaanko vainajan omaan tunnettuuteen? Korostetaanko sitä, että hän on nuori? Vai uppoaako lahjakkuuden kuolema lööppikansaan paremmin? Palaverin loppuessa valinta oli osunut kuitenkin kauneuteen.

Ajatella, jos hän olisi ehtinyt hieman vanhemmaksi, rupsahtanut ja ehtinyt flopata näyttämöllä ja valkokankaalla. Ei olisi ollut lööpin arvoinen hänenkään elämänsä loppu.