Opintosuoritukset kirjattiin ja tutkintotodistushakemus on vetämässä. Viimeinen suoritus nosti keskiarvon tasan kolmeen. Nyt mietin, mitä kirjataan nimikkeekseni, kun Vaasan auditointiryhmä esitellään raportissa. Työnimikkeeni ei kuulu asiaan, koska edustan ryhmässä opiskelijoita, mutta opiskelijakaan en ole enää siinä vaiheessa, kun raportti kirjoitetaan ja julkaistaan. Valmistun auditointivierailun aikana. Ehkä keksimme ratkaisun.

Tutkintotodistuksen keskiarvo kertoo jotain Oamkin liiketalouden koulutuksesta, ainakin omassa yksikössäni. Kohtuullisella panostuksella saavutin tasan keskelle osuneen arvosanojen keskiarvon. Suuremmalla panostuksella arvosanat olisivat todennäköisesti parempia, mutta mitä tämä suurempi panostus olisi oikeastaan tarkoittanut? Ainakin minun olisi pitänyt muistaa enemmän teorioita ulkoa. Työelämälähtöisyyteen liitettävät opitun soveltaminen ja käytännönläheisyys eivät nimittäin ulotu kovinkaan usein opintojaksojen arviointiin.

Parhaiten tilannetta kuvaa keskiarvon suhde opinnäytetyöni arvosanaan. Oikeaan työelämään tehty laaja kehittämistehtävä onnistui vitosen arvoisesti, vaikka taustalla olleita teoriaopintoja olin omaksunut kolmosen verran. Viimeisen vuoden aikana vedetty opiskelijayrityksen hallitustoiminta tuotti niin ikään ylimmän arvosanan ja opettajan kommentin rautaisesta ammattitaidosta.

Koulutuksen ulkopuolella hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen on nyt kova sana koulutuspiireissä. Ammattikorkeakoulussa on vielä työtä tehtävänä myös opintojaksoilla osoitetun osaamisen todentamisessa ja arvioinnissa. Ulkolukutentit ovat ainakin tradenomikoulutuksessa yhä arkipäivää.

Vaikka opintojen eteen on kaikki voitava jo tehty, vielä on edessä hankala paikka. Kotona kaappeja siivotessa käteen sattui kannettava tietokone, jonka olen saanut viikkolainaksi yksiköstä tammikuussa 2004. Kone ei ole enää aivan priimakunnossakaan (lähes käyttökelvoton), mutta takaisinhan se on vietävä.

En muista enää, miten pikkuvauvoja pidetään sylissä. Etsimme työkaverin nelikiloisen kanssa tänään asentoa niin kauan, että molemmat meinasimme tuskastua. Lopulta mahallaan käsivarrella -asento löytyi ja pääkin saatiin oikeaan suuntaan. Olipahan suloinen tyttö!

Uutiset ovat kertoneet viime aikoina äitien väsymisestä. Samaan aikaan on paljastettu, että diplomaattiperheissä on pidetty kotiapulaisia orjuuden kaltaisissa olosuhteissa. Asiat yhdistyivät kuin itsestään Helsingin Sanomien pilapiirroksessa. Ainakin Milka on huolehtinut jo kymmenen kuukautta sekä kodista että pojasta, eläintarhaamme unohtamatta. Minä en samaa jaksaisi, ja se on tainnut tulla selväksi myös innostani osallistua kotiaskareisiin. Välillä tietysti teen jonkin pienen osani ja olen siitä vailla kiitosta ja ylistystä.

Mutta hei, kuinka moni on joskus oikeasti kokeilemalla kokeillut vauvan pyllyn pehmeyttä? Luulenpa, että sen sanonnan käyttäjiä on enemmän kuin asiasta mitään tietäviä. Tulipahan mieleen, kun eilen totesin, että sanonnassa on vinha (tai pehmeä) perä.

Ihmisiä voi luokitella sen mukaan, mitä lehtiä he lukevat. Minä en tiedä asiasta enempää, mutta pari muuta ihmistä voi selittää tarkemmin. Toinen heistä rallattaa PMMP:n sanoin ”vilkkuu kassista PAP ja Image”, kun käyttäydyn hänen mielestään snobistisesti tai tekotaiteellisesti. Toinen puolestaan on kuitannut johonkin toiseen lehteen kohdistamani kritiikin sanomalla, että ”kuulostat ihan Imagen lukijalta”.

Uusimman Imagen pääkirjoitus onnistuu kyllä tiivistämään yhden olennaisen asian seksuaalisesta ahdistelusta tai muuten tuomittavasta seksuaalikäyttäytymisestä. ”Jotkut meistä eivät vain osaa käyttäytyä”, sanoo Mikko Numminen miehiä tarkoittaen. Lehden pääjuttu käsittelee kiitettävän kiihkottomasti alaikäisiin sekaantumisesta tuomittua entistä radiojuontajaa. Artikkeli rikkoo normin, jonka mukaan pedofiliasta saa kirjoittaa vain, jos puhuu edes kerran munista hirttämisestä ja vaatii rikollisille julkista häpeärangaistusta. Kaikki muut lähestymistavat ovat nimittäin sairaan rikollisen ymmärtämistä. Ja tähän ajatteluun ei parane ihmisoikeuksia sotkea.

Tiedotusvälineet havahtuivat tekstiviestihuumasta toipuessaan, kun Nelonen yhdisti kansaa edustavan entisen hiihtäjän dopingiin. Nännit pystyssä odotetaan nyt syyttäjien astumista julkisuuteen ja sitä odotellessa kerätään lausuntoja kaikilta kansanedustajan kanssa 80-luvulla jutelleiltakin.

Oli miten oli, minua jäi mietityttämään heti ensimmäisissä haastatteluissa käytetty sanapari ”poliittinen ajojahti”. Mitä se oikein tarkoittaa? Termissä on yleensä (aina) selittelyn maku ja nolo kaiku. Mielikuvan mukaan sitä käytetään, kun ei parempaakaan syytä syytöksille keksitä ja omaa poliittista uraa pidetään niin merkittävänä, että joku sen mielisi tuhota.

Miksi ajojahti on epäreilua ja väärin? Eikö se viittaakaan rosvo ja poliisi -asetelmaan, jossa lain pitkä koura tavoittelee väärintekijää? Onko poliittinen ajojahti enemmänkin kuin päästäisi ketun juoksentelemaan maille ja mannuille ja ratsastaisi perään verenhimoisten koirien opastamana? Tuossa jälkimmäisessä saattaa olla jotain järkeä. Väkisinkin tulee silti mieleen, että poliittiseksi ajojahdiksi kutsutaan helposti mitä tahansa poliitikon kohtaamaa vastoinkäymistä. Termi-inflaatiota tämäkin.

Ajoittain tarjoutuu tilaisuus tutustua ihmiseen, jolle elämä on peliä. Tämä vaiva ei ilmene ihmisestä nopeasti, joten tutustuminen on välttämätöntä ennen kuin asian huomaa. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä pelastaa oma nahkansa tartunnalta.

Peli-ihminen laskee ja ennakoi. Koska likipitäen kaikki asiat ja ilmiöt ovat ihmissuhteita tai niihin perustuvia, nekin ovat hänelle matematiikkaa. Peli pitää yllä hallinnan tunnetta. Asiat ovat omissa käsissä, kun kuvittelee elämän otteluksi, valinnat strategioiksi ja toimenpiteet siirroiksi. Omassa vallassa ei ole vain oma elämä, vaan peli-ihminen uskoo pystyvänsä vaikuttamaan myös muihin.

Koska peli-ihmisen elämä on matematiikkaa, hänen on helppo astua siitä sivuun tarkastelemaan olemistaan ulkopuolelta. Seuraa entistä humalluttavampi voimantunne, käsitys itsestä jatkaa kasvamistaan kieroon. Todellisuuden kaksijakoisuus (oma elämä ja sen seuraaminen itsensä ulkopuolelta) vapauttaa toden ja valheen perinteisistä merkityksistä. Elämästä on helppo tehdä teatteria, sillä valheeseen ja illuusioon tottuu. Niistä tulee välineitä ja työkaluja. Jokainen tunne, äänensävy, sanavalinta, näyttäytyminen ja ulostulo palvelee tarkkaan harkittua tarkoitusta.

Pahin on peli-ihminen, joka kuvittelee kaikkien muidenkin ajattelevan samoin. Tämä harha lopulta paljastaa heistä useimmat. Koska hän ei osaa hävetä ajatteluaan, antaa hän sen ilmi vaatimalla muita pelikaverikseen.

Kun peli-ihminen näyttää luonteensa, vaatii aika paljon hoivaviettiä jäädä pelastamaan harhaluuloista sielua. Minulla sitä ei ole koskaan riittänyt. Jotkut hyppäävät kentälle itse luullessaan maailman toimivan niin. Surullisimmillaan nuoret ihmiset saattavat sekoittaa peli-ihmisyyden aikuisuuteen. Oikeastaan pahinta lajia onkin ihminen, joka ruokkii kierrettä lähtemällä peliin mukaan. Siinä häviävät yleensä kaikki.

Vanhempani päästivät meidät iltavapaalle perjantaina ja ajelimme harmaalla autolla kuuntelemaan jazzia. Olihan se vähän vaikeaa. Todennäköisesti Tuomo Prättälä ja Ilmiliekki Quartet olisi toiminut hieman intiimimmässä tilassa tai lähempää seurattuna. Hovinarrin avara sali, sen perältä kaikunut puheensorina ja kurkussa kutissut yskä veivät musiikin parhaan terän. Silmät olisi ainakin pitänyt olla koko ajan kiinni, sillä kaipasin sävelille visuaalista merkitystä, jota en ympäristöstä saanut.

Yhdessä oli kuitenkin mukava olla. Kanssani aviossa oleva äitikin onnistui vaimentamaan vaistonsa eikä etähuolehtinut Miiosta ollenkaan liikaa.

Mainittu yskä vaivaa yhä, mutta kuumetta ei ole ollut pariin päivään. Työt saavat silti kasaantua pöydälle keskiviikkoon asti, sillä huomenna suuntaan työmatkalle, jolta palaan tiistaina. Nuhainen lentomatka hirvittää.

Osakolaisen ilmestymistä on siirretty nyt pari päivää. Lehden tekeminen on minulle tietysti hyvin henkilökohtaista, joten pieni viivytys yhdistettynä normaaliin ahdistukseen sisällön merkityksettömyydestä tuntuu maailmanlopulta. Objektiivisesti ajateltuna koko prosessissa suunnittelun aloittamisesta lehden jakeluun saakka on parantamista, mutta olenhan lähes alan asiantuntija. Ainakin koulutukseltani olen lähempänä prosessikonsulttia kuin päätoimittajaa.

Valintani päätoimittajaksi alkaa näyttää yhä perustellummalta, kun vertailee toimituksen ja avustajakunnan muisteja. Joskus tuntuu, että olen vakiporukasta ainoa, jolla sellainen on aktiivisessa käytössä. Onneksi tässä hommassa voi aina luottaa huonomuistisenkin työmoraaliin. Pitää vain opetella muistuttelemaan ihmisiä. Tähän saakka en ole aina rohjennut.

Nikonpoika on ottanut minuun parin päivän aikana ihan uuden yhteyden. Eilen sain ensimmäisen halauksen; poika painoi päänsä olkapäälleni ja levitti kätensä ympärilleni (eivät ne ihan ympäri yltäneet). Tämä oli yksi niistä asioista, joita odotin aivan syntymästä lähtien. Ennen isäänsä Miio harjoitteli halimista kissan kanssa. Karvainen halikumppani näytti tykkäävän.

Myös muita ihmisiä tervehditään nykyään reippaalla kädennostolla. Samaa tervehdystä sovelletaan isään ja äitiinkin monta kertaa päivässä. Ja noihin nauruihin ei kyllästy koskaan. Lisäväriä pienen äänenkäyttöön tuo lievä kurkun rohina. Minäkin vietän tänään sairauspäivää, että paranisin joskus tästä kurkkukivusta ja liman liikkumisesta.

Miksi lapsia opetetaan hellyyteen ja halauksiin sanomalla "aaaiii…"? Meilläkin ihan luonnostaan sanotaan, että Miio on kissalle "aaaiii…".

Onko ulkoministerin eroaminen/erottaminen kaikkien aikojen aprillipila? Kuka ottaa kunnian? Vai onko hurskastelu todella saavuttanut kliimaksinsa? Ainakin aika moni tiedotusväline on täyttänyt tänään solidaarisuusvelvoitteensa Hymy-lehden markkinoinnissa.

Voi vain pohtia, mitä viime viikkoina on oikeasti tapahtunut. Koska toimittajia tuskin on rekrytoity työttömyyskortistosta ministerin yhteydenottoja odottelemaan, liuta muita uutisia on jäänyt kirjoittamatta. Ei kai siellä mitään tärkeää ollutkaan.

En ole vielä lukenut viestejä, joissa harkintakyky petti, ja yritän tässä nyt jonkin aikaa sinnitellä lukematta. Kuka jaksaa muutenkaan lukea dialogia, jos toisen keskustelijan puheenvuorot on poistettu? Eikö niissä ole mitään mielenkiintoista vai eikö tanssitaiteilijan ja näyttelijän harkintakyvyn pettäminen ole tarpeeksi kovaa sosiaalipornoa?

Antaa nyt olla.