Blogin uusi osoite on nmp3.blogit.fi. Ensimmäinen merkintä ilmestyy huomenna.

Ennen kaiken loppua vielä hajanaisia ajatuksia joulusta, joka kirjoitetaan pienellä kirjaimella kuten tradenomiopiskelija ja raahelainenkin:

• Mitä kertoo ja kenestä, jos ensin sanotaan, että joulupukki toi henkilöstölle lahjoja ja sitten paketin sisällä on kortti, jonka on allekirjoittanut joku Lauri? Miksi vuoden ainoa tavarana annettu arvostuksen osoitus (kuvassa) sotketaan käsittämättömään perinteeseen?
• Julkinen palvelutehtävä tarkoittaa sitä, että radiossa puhutaan yölläkin ja televisiosta tulee katsottavaa myös silloin, kun kaupat ovat viikolla kiinni.
• Suomi tarvitsee maahanmuuttajia, jotta kaupungeissamme on elämää myös 24.-25.12.
• Järjestöelämä on tukevasti takana päin, kun saa enää yhden joulutervehdyksen järjestökaverilta.
• Milloinkahan maailmalle esitellään kuvia siitä vuohilaumasta, jonka suomalaiset opiskelijajärjestöt ostivat toisilleen joululahjoiksi kirmaamaan Afrikan aroilla? Kirjoittavatkohan vuohet pian takaisin ja kertovat elinkustannustensa nousseen yllättävästi - "voisitteko lähettää vielä vähän rahaa"?

HYVÄ loma, kun menivät jo päivät sekaisin. Tänään on kuulemma keskiviikko. Olisin ehtinyt hakea olutta lähikaupasta, mutta en viitsinyt sen takia juosta, kun oli vain vartti aikaa.

Joulumyynti pysähtyi edellisvuoden tasolle. Jatkuvan kasvun oravanpyörää ollaan pysäyttämässä, mutta se on uutisten mukaan huono asia. Ihmiset ovat pitäneet liian monta Älä osta mitään -päivää tänä syksynä. Itse en ole huomannut kulutustottumusten muutosta, mikä kertoo kai vain siitä, ettei niissä ole vikaa.

RAITIOVAUNU kolisteli eilen thai-hieromalaitoksen ohi. Silmäni saattoivat valehdella, mutta ikkunassa luki "lait on". (Eivät valehdelleet. Todistimme saman tekstin seuraavana päivänä. Siinä on sitten turha asiakkaiden selittää, etteivät tienneet tukevansa rikollisuutta.)

PÄÄ muuttui viikolla punaiseksi. Värjäys taisi olla ensimmäinen moneen vuoteen.

Parturin tuolissa istuessani (leikkautin hiukset ennen kotivärjäystä) mietin kaikkia niitä kertoja, jolloin olin ollut samassa tilanteessa. Suhtautumiseni ulkonäköön on selvästi muuttunut. Enää ei tullut sitä alastomuuden tunnetta, kun lyhentyneet kutrit paljastivat pään koon ja ympärille kertyneen ylimääräisen tai saivat minut näyttämään ikäiseltäni.

Määrittelin jonkin aikaa sitten pukeutumistyylikseni sen, mikä tuntuu mietityltä ja varmalta. Hiusten ja muun näkymisen suhteen taidan ajatella samoin. Enää en peitä kasvojen epäpuhtauksia monikerroksisella kuorrutuksella enkä käytä monenlaisia aineita hiusten suuntaamiseen. Välillä (harvoin tosin) unohdan muotoilla kampausta lainkaan enkä ahdistu, kun muistan asian kesken työpäivän.

Ehkä sitä on viimein tehty sinunkaupat peilin asukin kanssa.

YÖJUNA vie meidät kohta Helsinkiin ja tuo viikon kuluttua takaisin. Reissua onkin jo ehditty odottaa.

JOSKUS asioita voisi vain tehdä paremminkin.

Työpaikallani järjestettiin perjantaina tiedotustilaisuus rakennuksessa tehtyjen sisäilmatutkimuksen vuoksi. Tavanomaiseen työpaikkakokoukseen oli kutsuttu myös muut talon työyhteisöt opiskelijakuntaa lukuunottamatta. Asiasta oltiin kovin kiinnostuneita ja aihe herättää tiettävästi voimakkaita tunteita - onhan kyseessä mahdollinen terveysriski.

Tilaisuudessa saatiin vastauksia, kysymyksiksi puettuina. Järjestäjät (Rehtorin toimisto tai kuntayhtymäpalvelut) eivät olleet kertoneen tutkimusfirman miehille, millainen ihmisjoukko tilaisuuteen tulee. Tutkimuksen tilannut kuntayhtymän nainen kieltäytyi laittamasta tutkimustuloksia henkilökunnan intraan (tulokset ovat nähtävillä hallintopäällikön huoneessa). Puheenvuoroja ei ollut rakennettu mitenkään käyttäjäystävällisesti miettimällä esimerkiksi, mitkä kysymykset ensisijaisesti kuulijoita kiinnostavat ja miten niihin vastataan vakuuttavasti.

Kuten asian käsittelyssä ennenkin, vähättelyn ja salailun tunnulta ei vain voinut välttyä. Pahinta on se, että todennäköisesti vastuulliset tahot tekevät sen täysin vahingossa. On kuitenkin huonoa kriisiviestintää (sellaiseksi kai tätä voi kutsua vaikka kriisiä ei vielä ole), jos lauseet "täällä on turvallista työskennellä" ja "teidän oireet menevät kaiken edelle" kuullaan vasta tilaisuuden loppupuolella.

Asiallisiin ja tarkkoihin kysymyksiin saatiin ympäripyöreitä ja punastelevia vastauksia, koska paikalla ei varsinaisesti ollut homejuttujen asiantuntijaa, joka osaisi selittää oikeasti, mitä se kellarissa muhiva asia voi tehdä ja mitä ei. No, kuinkahan vaikeaa olisi järjestää sellainen tilaisuus, jossa olisi paikalla a) tarpeeksi asiantuntijoita tai edes b) joku, joka miettii etukäteen mitä ja miten sanoo.

[Home-aiheinen kuva on peräisin kannabiksen lääkekäyttäjän blogista. Home meinasi pilata ms-potilaan lääkeviljelmän.]

KIRJOITIN aiemmin kannattavani Idols-finaalissa tyttöä. Nyt mietin, kannattaako äänestää lainkaan, vai pitäisikö lähettää euro pojalle, ettei Anna voittaisi. Vaikka ajatus on apinoitu Toni Wirtaselta, laulukilpailun voitto voisi tehdä Annalle enemmän pahaa kuin Koopille hyvää.

SAIN ensimmäisen kirjeeni NetPostiin. Paperikirjeiden määrä vähenee siis ainakin kuntayhtymän palkkakuittien verran. Ajattelin jopa varastoida kuitit samaan sähköjärjestelmään, jotta paperittomuus etenisi oikeasti. Vaikka säästäisihän siinäkin kirjekuorellisen luonnonvaroja, jos tulostaisi elektroniset kirjeet myös oikeaan mappiin.

Toistaiseksi NetPosti on ollut oikein helppokäyttöinen väline. Suosittelen. Asiakirjojen säilyttäjänä sähköinen laatikko on tietysti kyynikon mielestä epävarma, mutta onneksi en ole kyynikko. Sellainenhan ei suosittelisi jotain järjestelmää yhden kirjeen perusteella.

OTSIKKO syntyi irrallisesta kommentista, jossa varottiin astumasta johtajan isoille kengille. Ymmärsin viittauksen isokenkäisyyteen vasta kilometrin jälkeen.

Sitten tuli mieleen, että isokenkäinen jättää lumeen ison jäljen, josta saatetaan päätellä hänet paljon todellista suuremmaksi. Tämähän tarkoittaa arkielämään siirrettynä sitä, että isokenkäinen on poissaollessaan paljon tärkeämpi ja vaikuttavampi kuin läsnäolevana. Mitä se sitten tarkoittaakaan.

OPISKELIJAJÄRJESTÖT ovat suunnilleen saaneet tulevan vuoden luottopossut valittua. Kun vielä istuvat hallitukset jättävät istuimensa, katkeavat minunkin henkiset napanuorani. Uusissa hallituksissa ei ole enää niin tuttuja ihmisiä, että jaksaisin tunnetasolla välittää.

Turha silti väittää, etten lainkaan välittäisi. Puhelun verran yritin amk-hallituksen varajäsenenä lobata yhden ehdokkaan puolesta uuteen hallitukseen, mutta turhaan. Muutenkin opiskelijakunnan toiminta kiinnostaa ainakin päätoimittajana. Ja tässähän tätäkin kirjoitetaan uusien toimijoiden perehdytyskoulutuksessa yhtymäjohtajan luentoa kuunnellessa.

YHDISTYSTOIMINNASSA on oppinut hyväksymään sen, ettei siitä koskaan tule massojen hupia. Aktiivisuuden aallot lyövät joskus järjestöjä päin, mutta laskuvesi vie yhtä usein innostuneet loitommas. Harrastushan se on muiden joukossa, vaikka joidenkin järjestöjen toimintaan voikin uppoutua aivan kuin työhön.

Olen huomannut ärsyyntyväni, kun opiskelijajärjestöt rekrytoivat uusia luottamushenkilöitä kuin työntekijöitä. Jotkin opiskelijakunnatkin julkaisevat "hakukuulutuksia", joissa pyydetään toimittamaan istuvalle hallitukselle tai puheenjohtajalle jopa kuvallinen hakemus hallituksen jäseneksi.

On tietysti hyvä kehittää uusia rekrytointikeinoja ja yrittää madaltaa kuivahkon kokoustamisen mielikuvakynnystä, mutta kyllä tuosta byrokraatille herää myös kysymyksiä: Kuka oikeasti käyttää valtaa tällaisessä hakumenettelyssä? Entä jos joku vain tulee syyskokoukseen ja haluaa hallitukseen eikä ole lähettänyt hakemusta? Mitä väliä oikeasti edes on yhdistyksellä, jonka toiminta ei kiinnosta jäseniä niin paljon, että he itse olisivat aktiivisia ja etsisivät keskuudestaan hyviä tyyppejä hallitukseen?

Viimeinen kysymys on relevantti erityisesti opiskelijakunnissa, joissa ensin käydään mainoskampanja edustajistovaalin vuoksi ja valitaan sitten niin huono edustajisto, ettei se osaa etsiä edes hallitusta nimettäväkseen.

[Tähän merkintään sopi jotenkin kuva kesällä Raahessa poikenneesta miinalaiva Pohjanmaasta.]

NYT on laitettu lehti painoon, aloitettu seuraavan työstäminen, pidetty kulttuuriyhdistyksen syyskokous (kuvassa yhdistyksen logo), tehty töitä ja työkaverin kampanjasivu, hankittu lehdelle uusi domain ja eletty jossain välissä omaakin elämää.

Blogi pitää viikon tauon.

SELVÄHÄN  se, että Idols-äänestystä manipuloidaan, kuten esimerkiksi Iltasanomat kirjoittaa. Siinähän se manipulointi tapahtui kaikkien silmien edessä.

Tuotantoyhtiö joutui pelastamaan Peten muuttamalla käsikirjoitusta ja seisottamalla häntä dramaattisesti Kallen kanssa televisiossa "pudotusuhan alla". Loppuhaastattelun aikana pelastettiin vielä Anna kertomalla poikkeuksellisesti siinä vaiheessa, että tämä on Anna-Kaisan kanssa joutunut pudotusuhkaan.

Ihmiset kai ajattelivat, että Parkkonen ja Puustjärvi menevät jatkoon kuitenkin, eivätkä halunneet tuhlata 99 sentiä heidän puolestaan. Tuotantoyhtiön piti muistuttaa katsojia, että äänestää pitää, jos haluaa voittajasuosikkien voittavan.

Ei tuloksia tarvi peukaloida, sillä televisio tarjoaa rutkasti mahdollisuuksia peukaloida ihmisiä, jotka tuloksen tuottavat.

SE vähän ahdistaa, että "Idols-faniksi" kutsutaan ketä tahansa ohjelmaa seuraavaa ja siitä julkisesti keskustelevaa. Jos fani on sanana yhä sukua fanaattisuudelle, sanoudun termistä irti täysin. En ole raivostunut, pettynyt, ihmettelevä enkä minkäänlainen Idols-fani.

Täytyy kuitenkin myöntää, että sunnuntai-iltana mieli oli tavallista mustempi, kun Anna-Kaisa tippui meidän perheen äänistä huolimatta ja Pelle-Kalle jatkoi kilpailussa. Repeilimme pikauusintojen aikana, kun jätkä pisti Hetfield-örinää Tehosekoittimen Valonkantajaan ja käyttäytyi lavalla muutenkin kuin ilmetty Beavis tai Butthead.

POLIKLINIKAN lääkäri tiesi heti, mikä minua on koko vuoden vaivannut ja passitti nielurisat lopullisesti puukon alle. Kurkkuun vilkaistuaan kysyi vielä, onko vaimo valitellut kuorsaamisesta, ja aikoi veistää vähän muutakin tuolta nielun tienoilta. Selviää kuulemma samalla kivulla ja sairastamisella siitäkin vaivasta.

Painoa ei saisi päästää yhdeksäänkymppiin, sanoi lekuri. Tämä liittyi jotenkin kuorsaamiseen. Kävin äsken pitkästä aikaa puntarilla ja totesin maidon olevan jo maassa.

Samalla otettiin poskionteloröntgen. Lääkäri katseli kuvia koneeltaan ja soitti vielä röntgenin ylihoitajalle. Puhelun tarkoituksena oli toisen mielipiteen pyytäminen puhtaista onteloistani ja annettiinpa siinä samalla rakentavaa palautetta kuvienkin laadusta.

"Tämä on sitä laadunvarmistusta", lääkäri totesi puhelun päätyttyä. Hyvä määritelmä.

HYVIN meillä Miion kanssa meni. Niin hyvin, että nukuttiin toinenkin yö kahdestaan ilman äitiä.

Isin kanssa on erilaista. Sen olen yrittänyt tehdä kaikille selväksi. Aamupuuro oli tavallista vetisempää ja iltapuuro korvattiin jollain muulla eikä pojan suolta lukuunottamatta mikään muu tainnut toimia äidin aikataulujen mukaan.

Aika paljon vielä nykyäänkin törmää isä-on-äidin-korvike-ajatteluun, jossa synnyttävän sukupuolen toimintatavat ja päätelmät ovat normeja ja niitä rikkoville voidaan "hyväntahtoisesti" naureskella. Tämä on onneksi enemmän muun yhteiskunnan ongelma kuin meidän perheen.

SAMOKIN varsinainen liittokokous pidettiin viikonloppuna ensimmäistä kertaa ilman minua sitten vuoden 2002. Välillä kaipasin paikan päälle, välillä ymmärsin, että todennäköisesti tämä liittokokous olisi pilannut aikaisempienkin kokemusten muistot. En tiedä, miksi.

Esittelyviestien ja toisen käden tietojen perusteella liiton uudessa hallituksessa on poikkeuksellisen vähän tolkkuja tyyppejä. OSAKO oli hävinnyt sekä puheenjohtaja- että hallitusvaalin, vaikka omia ehdokkaita ei ollutkaan mukana.

Surullisinta lienee kuitenkin se, ettei Metropolian opiskelijakunta saanut ehdokastaan hallitukseen vaikka aiempina vuosina stadialainen tyrkky on ollut varmimpia läpimenijöitä. Ilmeisesti uuden opiskelijakunnan perustaminen on vienyt mehut niin, ettei yhteistyösuhteiden hoitamiseen ja oman aseman säilyttämiseen ole riittänyt mielenkiintoa. Toivottavasti Oulussa ja Helsingissä on ensi vuonna puheenjohtajia, jotka löytävät yhteistyöstään saman jujun, joka siitä löydettiin monen vuoden ajan.

Tyhjäpäisiä hallitusehdokkaita kauhistellessa oli jälleen mukava huomata, kuinka ruotsinkieliset opiskelijakunnat kantavat vastuunsa hallituksen muodostamisesta. Heiltä tulee yleensä ehdokas, jolla on ehkä ongelmia kielitaidossa tai sisältöjen hallinnassa mutta joka suhtautuu itseensä tasapainoisesti, osaa käyttäytyä ja asennoituu realistisesti tulevaan työhönsä SAMOKissa. Yleensä hän ei olekaan mistään Korppoosta.