JOSKUS on kovin voimaton olo. Turhautumista ja avuttomuutta aiheuttaa yleensä ylitsepääsemätön tyhmyys ja asioiden sotkeminen mahtipontiseksi pullataikinaksi, joka kohotessaan häivyttää näkyvistä sen, mistä oikeasti on kysymys. Täytyy jättää aiheesta kirjoittaminen tähän, että jää jotain sanottavaa seuraavaan pääkirjoitukseenkin.

NYT on hyvä olla pari päivää muutenkin lomalla. Sataa vettä eikä pääse pihaa haravoimaan. Harmi…

LISÄYS 18.10.: Tyhmyyden takaa alkaa paljastua onnettomia sattumuksia, jotka vain heittävät lisää hiivaa turpoavaan taikinaan. Tämä taitaa olla minun uralla ensimmäinen kerta, kun Osakolainen sotketaan johonkin asiaan, josta se on kirjoittanut. Kai tähän pitää vain tottua. Paikallislehden päätoimittajakin on saanut jo monta kuukautta kuraa niskaan omasta ydinvoima-kannastaan ja sen oletetusta näkymisestä lehden jutuissa. En usko, että hän jaksaa käyttää aikaansa tahallisten ja tahattomien väärinkäsitysten oikaisemiseen. Minä vielä vähän yritin vaikka noloahan se on modernille nuorisolle medialukutaitoa opettaa.

Keksin sanonnan(?): Ajanhukka on ihmiselle susi.

SIVUTYÖNANTAJALLANI on ollut perinteisesti periaate tyhmyyden kategorisesta vastustamisesta. Periaatteita tarvitaan jälleen.

Yli 20 opiskelijakuntaa ilmoitti tänään kannustavansa SAMOKin hallitusta "ottamaan amk-identiteetti ja -imagokampanjan osaksi ensi vuoden talousarvioita ja toimintasuunnitelmaa". Ensi vuosi käytettäisiin kampanjan valmistelemiseen ja rahoituksen löytämiseen, vuonna 2010 lanseerattaisiin itse kampanja.

Väkisinkin tulee mieleen Amis se vaan tienaa enemmän -kampanja ja hyödyttömät juupas-eipäs-väittelyt korkeakoulusektorien välillä. Mutta mikäs siinä. Jos opiskelijoiden vähillä rahoilla ja henkilöresursseilla halutaan tehdä ammattikorkeakoulujen imagotyötä, hakutoimistot ja viestintäpalvelut varmaan kumartavat kiitokseksi.

Minkä tahansa imagon nostaminen erillisellä kampanjalla kuulostaa touhulta, jota suunnittelevat Hiihtoliiton ja tupakkayhtiöiden tapaiset tahot. Jos oma toiminta ja sen tulokset eivät ole kyllin vakuuttavia ja lisää arvostusta, voi miettiä, käytetäänkö toiminnan korjaamisen vaatimat paukut toiminnan korjaamiseen vai imagokampanjaan. Ja jos itsetuntoa riittää kampanjointiin, voi pohtia, miksi itsetunto ei riitä siihen, että luottaisi hyvän perustyön tuovan lopulta ansaitun palkinnon arvostuksen ja tunnettuuden nimissä.

"Ammattikorkeakoulutuksen tunnettuuden lisääminen on amk-opiskelijan parasta edunvalvontaa" julistaa kannanoton otsikko. Oikeasti SAMOKin ja opiskelijakuntien tapauksessa amk-opiskelijan edunvalvonta on parasta ammattikorkeakoulutuksen tunnettuuden lisäämistä.

KUNNIAKAS etunimeni on tahrattu viinin roiskeisiin ja väkivaltaan.

Toiset yrittävät pitää nimen hyvää mainetta yllä Finnairin mainosporosta tehdyllä elokuvalla. (Kuva käännetty osoitteesta www.dvdplaza.fi.)

Karvaimpia etunimeen liittyviä muistoja on kuitenkin Gigantin mainos, jossa "tapaamme tänään tyhmän. Tyhmä, mikä on nimesi?"

"Niko!"

LEHTI on melkein painossa. Toimitus lähtee hyvillä mielin lomalle, toiset Norjaan, toiset Kalajoelle. Seuraavan työstäminen alkaa joskus parin viikon päästä.

TYÖPAIKAN kulkuläpyskästä on moneksi. Kuvassa se toimittaa nahkasuojastaan poistettuna ostoskärrypoletin virkaa.

TYYNTÄ myrskyn edellä, manaa sanonta. Osakolaisen kuutosnumeron aikataulu on tiukempi kuin koskaan, mutta en ole vielä yhtään stressaantunut. Tai ehkä olenkin – sillä hyvällä tavalla, joka mahdollistaa tehokkaan toiminnan pienessä paineessa.

Ensimmäiset avustajat ovat toimittaneet jo juttujaan minulle ja muutkin antoivat ymmärtää, että tulossa on. Omat artikkelit ovat sovittujen haastattelujen ja lähetettyjen sähköpostikyselyjen asteella. Lauantaina pitäisi suunnistaa Oulaisiin reportaasia tekemään.

Tässähän on nyt kyse joko puun takana vaanivasta katastrofista tai itseluottamuksesta, joka on kasvanut syystä tai ilman syytä. Jos mielenrauha ja luottavaisuus kumpuavat kehittyneestä rutiinista, on se sen verran kuumissa ahdistuksen vesissä keitettyä, että sitä voi vielä pitää positiivisena rutiinina.

Suurin kynnys minulle on yhä tuntemattomille ihmisille soittaminen. Kynnyksestä pääsee aina kyllä yli, mutta turhaa junnaamista se aina aiheuttaa. Osakolaisen toimittaja epäili, ettei minua tästä vaivasta johtuen voi pitää oikeana toimittajana. Ehkä niin. Olenhan aina kaikkien testien mukaan ollut enemmän intro kuin ekstro.

MYÖHEMMIN lisättyä tekstiä: Stressittömyyden taustalla lienee myös "loman" odotus. Kun seuraava lehti saadaan painoon, aion ajatella Osakolaista ainakin viikon ajan niin vähän kuin mahdollista. Pidämme pitkän viikonlopun reilun parin viikon päästä ja käväisemme todennäköisesti Kalajoella.

OSAKOLAINEN 05/2008 ei ole vielä edes painossa, kun kärsin stressistä jo vuoden kuutosnumeron takia. Viikkoja sen kasaamiseen on ennätyksellisen vähän, jos aiomme pysyä mainosmyynnin ehdoilla laaditussa aikataulussa. Kehityskeskustelussa (sivutyön) esimies juuri kyseli jaksamisesta. Ympäripyöreilin ja kaartelin ja sain vakuutettua, että kyllähän tässä jaksetaan. Just.

Noin viikon päästä ilmestyvä numero viisi on ehdottomasti paras lehti minun kaudellani. Nyt myös avustajia oli riittävästi ja osasin ehkä kommunikoida heidän kanssaan paremmin. Seuraavan saattaminen säälliseen kuntoon vajaassa kolmessa viikossa vaatii joko yhden ihmisen terveyden tai useammalta venymistä.

JOSSAIN välissä olen ehtinyt lueskella muidenkin lehtiä. Käväisin nopean internetkierroksen opiskelijakuntien sivuilla ja yritin turhaan löytää todisteita viriilistä opiskelijalehtielämästä. Tuska vain syvenee, kun tajuaa kisaavansa tässä "kisassa" tasan itseään vastaan. Osakolainen on valovuosien päässä muiden opiskelijakuntien tekeleistä. Tässä vaiheessa yleensä mainitsen, että myös Helgan H2 on ihan hyvä vaikka onkin opiskelijakunnan jäsenlehti.

Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan tiedotuslehti SAMOlainen (me tajusimme luopua vastaavasta kirjoitusasusta jo kauan aikaa sitten) on myös hypännyt taitollisesti hieman eteenpäin. Kauhean vakavasti ei kuitenkaan voi ottaa lehteä, jossa on Toimihenkilöunionin järjestösihteerin haastattelu samalla sivulla järjestön mainoksen kanssa ja ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämispalveluista kertova juttu saman laitoksen ilmoituksen vieressä.

YLIOPPILASLEHTIEN verkkokierros on yleensä tuloksellisempi. Niitä tehdään isommilla palkoilla ja palkkioilla ja niiden sivuilla käydään joskus jopa keskustelua asioista. Aika monissa ylioppilaslehdissä myös korostetaan itsenäisyyttä ja kriittisyyttä kustantavaa ylioppilaskuntaa kohtaan. Esimerkiksi tamperelaisen Aviisin edellinen päätoimittaja pisti oman lehtensä "oikeiden ylioppilaslehtien" joukkoon ja jätti tällä kriittisyysperusteella jonkin toisen siitä pois. Totuus on yleensä raadollisempi.

Palautehampurilainen pitää aloittaa herkullisella sämpylähatulla, joten mainittakoon alkuun, että aika monissa "ylkkäreissä" on kyllä kriittisiä kirjoituksia ylioppilaskunnista, yliopistoista ja esimerkiksi yliopistokaupungeista. Samalla niillä on yleensä jonkinlainen (toivottavasti sisäinen) pakko mainostaa kustantajan toimintaa ja buffata asioita, jotka eivät muuten ole onnistuneet tekemään itsestään houkuttelevia ja opiskelijoille tärkeitä (edustajisto yms.).

Tai sitten ne laittavat kanteensa kustantajan vaikuttamiskampanjan mainoksen, kuten Oulun ylioppilaslehti. Usein myös ylioppilaskunnan uudet työntekijät täytyy esitellä lehdessä. Aika usessa kustantajan palkolliset ja luottamusihmiset kirjoittavat itse töistään ja tekemisistään lehteen. Näiden asioiden seurauksena sitten lukijat kirjoittelevat lehteen, kuinka ylioppilaskunnan pitää keskittyä oikeisiin asioihin eikä haahuilla ilmasto- sun muissa teemoissa. Tällainen virsi luettiin juuri Lapin Ylioppilaslehdestä.

Hampurilaisen kritiikkipihvin jälkeen tulee vielä kehusämpylän toinen puolikas. Omassa puheessani on jo pitkään ollut "oikea Ylkkäri" eli ylioppilaslehti, jonka edessä ei ole paikannimeä. Sen ei ole pakko kirjoittaa ylioppilaskunnan toiminnasta, jos siitä ei oikeasti ole kirjoitettavaa. Asialla lienee jotain tekemistä senkin kanssa, ettei ylioppilaskunta kustanna lehteä suoraan vaan kustannusyhtiön kautta.

EN muistanutkaan, kuinka tylsiä ne hallituksen kokoukset ovat. Puuduttavien TTS-käsittelyjen jälkeen piti yrittää piristää itseään kommentoimalla hallituksen jäsenten vaalisääntöä, joka on nyt laadittu henkilökunnan edustajien valintaa varten.

Ihan hyvää sääntöluonnosta oli huononnettu edellisen päivän henkilöstötoimikunnan kokouksessa. Huonontaminen tarkoittaa siis sitä, että kun muutosten tavoitteena oli turvata pienten yksiköiden edustus hallituksessa, lopputuloksena oli entistä pahempi edustuksen vaarantuminen. Kai se on aivan sama minulle.

HALLITUKSEN kokoukseen piti tietysti pukeutua jokseenkin asiallisesti, vaikka alkuaikojen puku- ja solmiotyylistä olenkin luopunut. Työpäiväkin tuntui sujuvan jotenkin tehokkaampana kuin normaalisti. Jäin sitten miettimään pukeutumisen ja työinnon suhdetta. Yleensä hommat kyllä maittavat paremmin, kun on kauluspaitaa tai muuten onnistunutta valintaa yllä.

Ehkä täytyy luopua roikkufarkkujen käytöstä töissä. Sortsit silti laitan taas kesällä, vaikka kuka sanoisi mitä. Ja jos täällä edes työskentelen.

LÄHETIN elämässäni toista kertaa sähköpostia toimittajalle lehtijutun vuoksi (Osakolainen ja sen toimittajat eivät ole laskuissa mukana). Raahelainen kirjoitti "nuorten vaativalle iholle" suunnatusta meikkisarjasta artikkelin, josta ei ylisanoja puuttunut. Vain hinta ja myyntipaikat puuttuivat.

Ainoastaan poskipuna oli toimittajalle lievä pettymys, mikä olikin jutun ainoa kohta, josta huomasi, että tarkoituksena on ilmeisesti testata ja arvioida meikkisarjaa kriittisessä ja lukijaa palvelevassa hengessä. Saa nähdä, mitä kysymyksiini jutun journalistisista perusteista ja piilomainonnasta vastataan.

UUSI lehti tuli painosta. Tiedosto on ollut ladattavissa verkossa jo alkuperäisenä julkaisupäivänä.

Syksyn huonoin numerohan se on. Sisällössä on paljon hyvää, mutta oma kirjallinen panokseni jäi räjähtämättä. Tyytyväisin olen tämänkertaiseen uutistarjontaan, joka ei ehtinyt vanheta lehden myöhästymisestäkään huolimatta, ja kulttuuriosioon, jossa aloitti uusia kolumnisteja, sarjakuvittaja ja Arviot-palsta. Historiallinen yksikkökierros on artikkelina varmasti kovinta tavaraa - onhan sen eteen nähty valtavasti vaivaakin.

Lehden ulkoasuun liittyvä tyytymättömyys ei ole niinkään taittajaan kohdistuvaa kritiikkiä vaan omaa näkemyksettömyyttä ja kiireeseen hajonnutta kokonaisuuden hallintaa. Sivuilla on liikaa valkoista, kuvissa on vanhoja tätejä ja setiä, kannessa on epäselviä viittauksia ja liikaa tekstiä. Toisaalta taas muutaman sivun ulkoasu onnistui hienosti ja päätoimittajan lukijoita kosiskeleva kuva on saanut myöntäviä vastauksia. Kuvittajat tekivät myös kiitosta kerännyttä jälkeä. Ja kannen kuva on kaiken sen tekstimassan alla kuitenkin aurinkoinen ja iloinen.

REILU viikko sitten kokoontui Osakolaisen toimitusneuvosto. Muistio keskustelusta on laatimatta, mutta mieleen jäi ihan perusasiaa journalismin päätehtävistä ja lukijakunnasta toimituspolitiikan kulmakivenä.

Palaverin jälkeen päätin luopua kokonaan uutinen-sanasta ja hankkia toimittajan, jolle voi antaa kaikki sellaiset juttukeikat, joissa opiskelijakunnan ex-puheenjohtaja ja ammattikorkeakoulun nykysuunnittelija ei ole uskottavimmillaan. Iltapäivällä onkin palaveri sellaisen toimittajan kanssa.

SEURAAVAN numeron toimituspalaverissa toissapäivänä vallitsi rohkaisevan innostunut henki ja tekijöitä tuntuu olevan. Teemaksi valittiin jo aikaisemmin muoti, ja uusimman numeron opiskelu-teeman jälkeen on enemmän kuin virkistävää miettiä jotain ihan muuta. Uskon, että lukijatkin arvostavat tätä vaihtelua.

Syys-lokakuun vaihteessa ilmestyvä numero jaetaankin sitten uusiin lehtitelineisiin, jotka kustantaja viisaudessaan viimein tilasi. Viisaudenpuuskassa ennakoitiin myös tulevaisuutta. Telineet ovat tabloid-kokoiset.

PYÖRITTELIN blogin värejä taas ja laitoin tekstille lisää tilaa. Näin on mieli piristetty raskaan lehtiurakan lopuksi ja uutta aloitellessa.

OSAKOLAISEN toimitusneuvosto kokoontuu ylihuomenna miettimään lehden syvimmän olemuksen pikku palasia. Olin aluksi neuvostosta innoissani ja innostus vain kasvoi, kun kaikki halutut suostuivat sen jäseniksi. Olen yhä innoissani mutta samalla huomaan ahdistuvani amatöörinä ammattilaisten joukossa.

Journalismin kaltaista salatiedettä tutkiessaan on helppo törmätä - tai kuvitella törmäävänsä - pitkiin ja hiljaisiin katseisiin, jotka viestivät väärän ihmisen juosseen väärään paikkaan luulemaan vääriä asioita itsestään. Tätä tunnetta vastaan olen taistellut lähettämällä juttuja työstövaiheessa ammattilaisten kommentoitaviksi. Vastapostina onkin tullut hyviä neuvoja.

Loppuvaiheessa tulee joskus(?) turvauduttua helppoihin ratkaisuihin. Taittaja etsi yllä olevan kuvan kaltaista kuvitusta omien sanojensa mukaan tsiljoonasta eri paikasta ja ilmoitti, ettei laillisesti käytettävää kuvaa löydy. Hän ei ole "oikeen ikinä innostunut wikipediasta", joten pääsin väläyttämään tiedonhakijan taitojani (tradenomitutkinnon peruskompetenssi) ja etsin minuutissa kuvan ja tarkistin sen käyttöoikeuden. Kuvan veisteli siis Lysippos.

KAHVIPÖYDÄSSÄ keskusteltiin tänään taas Facebookista, jota jotkut työkavereista harrastavat. On aika jännää, miten yksi yksittäinen verkkopalvelu on saanut muuten terveen kriittisiä ihmisiä niin pauloihinsa. Suhtautuminen FB:iin ja erityisesti sitä käyttämättömiin kanssaeläjiin mittaakin jo yksilön suvaitsevaisuutta ja ystävyyssuhteiden aitoutta. Jos ystävyys ei ole yhdessä tietyssä paikassa internetissä, sitä ei välttämättä ole enää olemassa. FB:sta ulos jättäytyneet ovat jo jääneet kaverisuhteiden automatisoinnin uhreina pois tapahtumista ja keskusteluista, kun ajatukset riittävät vain verkkopalvelun kaverilistalla oleville.

Tämä uutinen on jo vanha asia mutta hyvä muistutin siitä, että kaikella on toisetkin puolensa. Sähköinen maailma näkyy sähkölaskussa, ja sen laskun maksaa aina myös luonto. Jos "yksi haku Googlen hakukoneella kuluttaa yhtä paljon virtaa kuin energiansäästölamppu vie tunnissa", voi miettiä, paljonko se statuksen päivitys luonnonvaroja verottaakaan.

ODOTETTUJA, iloisia mutta vielä kovin varhaisia uutisia saimme.

UUDEN lehden synnytys on hyvässä vauhdissa. Minun pääosuuteni tuntui tällä kertaa pahemmalta kuin koskaan. Turhautuminen ja katkeroituminen avustajien vähäisyyteen ja oman luomisvoiman rajallisuuteen huipentui, kun vihoviimeisen (eli kolmannen) aineistopäivän jälkeen tajusin yhden avustajan tehneen kahden sivun kokoisen oharin. Onneksi paikkaaja löytyi.

Jos avustamisesta kiinnostuneita onkin vähän, on ilo seurata heidän ammattimaista työskentelyään. "Tällä alalla" ammattimaisuus ei tarkoita niinkään yliasiallista tehokkuutta vaan intohimon, luovuuden ja rutiinin sopivaa sekoitusta. Suppeallakin tehtävänannolla saa nähtäväkseen erinomaista jälkeä.

Omaan osuuteeni teksteistä en ole erityisen tyytyväinen. Uskon tehneeni parempaa työtä vuosi sitten riviavustajana kuin nyt päähenkilönä. Olisi enemmän aikaa ja joku, jonka kanssa ideoida.

Syksyn ensimmäinen Osakolainen valmistuu hyvää vauhtia. Viime viikolla haastattelin Oulun Kärppien uutta valmentajaa. Harjoitushallissa oli kylmä, mutta t-paitainen urhea kuvaaja räpsi joukkueen harjoituksista kuvia noin puolen tunnin ajan ennen kuin pääsimme asiaan. Jalustalla pitkän putken kanssa seisova kamera aiheutti ensin tietysti vakoiluepäilyn.

Siinä missä kuvaajalla oli mukana kaksi objektiivia, jalusta ja varjo, minä pärjäsin hyvin Sony Ericssonillani (kuva kähvelletty ilmaiseen mainostukseen <yhtiön sivulta>). Kokeilin äänitystä tällä vehkeellä nyt ensimmäistä kertaa ja hyvin tuntuu kuuluvan. Puhelimen mukana tulleelta levyltä löytyy oikea ohjelmakin tallenteen kuuntelemiseen.

Pöytäkoneet, automaatit ja muut sellaiset tuntuvat joskus isoilta ja vaikeilta vastustajilta, joihin on vaikea päästä käsiksi. Puhelimen lisäominaisuuksien (äänitys, Walkman, radio, kamera) hyödyntäminen ja kannettavan tietokoneen käyttö ovat tehneet nykytekniikasta vielä arkipäiväisempää. Sitä on tavallaan selättänyt tekniikan vaikka illuusiohan se todellisuudessa on. Selvä se, kummalla meistä menee sormi suuhun, kun tosipaikka tulee.

Päätoimittaminen ja yleinen kiinnostus journalismiin varmaan aiheuttivat sekaannuksen, kun minua luultiin medianomiksi (AMK). Ehkä se oli kohteliaisuus, olimmehan juuri keskustelleet mihin tahansa työpaikkailmoitukseen liitettävästä "voit olla myös tradenomi" -lauseen.

Mätäkuu on meneillään, mutta mielenkiintoisimman mediahuomion tein laatujulkaisu Helsingin Sanomien uutisista. Martina Aitolehti ja Esko Eerikäinen olivat menossa naimisiin, päättivät yksipuolisesti erota, palasivat yhteen ja matkasivat Kolumbiaan. Oikeaoppisesti seurattu uutisaihe jatkui vielä toisen lehden referoimisella eron syistä.

Merkityksettömän "viihdejournalismin" rantautuminen Hesarin sivuille ei sinänsä ole yllätys, mutta jännän havainnon tein ainakin kahdesta aihetta käsitelleestä uutisesta. Ensin Eerikäisen kommentti erosta oli napattu miehen Facebook-profiilista. Yhteenpalaamisen jälkeen lehti päätteli pariskunnan olevan Kolumbiassa - jälleen Facebook-profiilien perusteella. Asioista tulee tosia (ja tärkeitä?), kun ne kirjoitetaan internetiin. Ja syytettäisiinköhän näitä julkisuuden henkilöitä valehtelusta, jos status jäisi päivittämättä vaikka kahdeksi viikoksi Kolumbian-matkan jälkeen?