Blogin uusi osoite on nmp3.blogit.fi. Ensimmäinen merkintä ilmestyy huomenna.

TULI vuoden 2008 viimeinen päivä ja radiossa soi Zen Cafén Aamuisin (.pdf). Huomasin, että autoa ja joulukortteja lukuunottamatta kappale on minun elämästäni. Ennen se ei ollut.

Tämä vuosi on jättänyt paljon jälkiä.

PETE törmäsi anttituisku-ilmiöön ja jäi kolmanneksi, vaikka sen piti voittaa. Ihan jees, kun on kolme hyvää esiintyjää ja laulajaa kärjessä eikä mitään hevi-areja. Ei tarvinnut enää käyttää euroja äänestämiseenkään, kun Kalle-pelle saatiin ulos jo viikko sitten. Jatkossa kannatan tyttöä.

ME puolestamme törmäsimme Milkan kanssa raahelaiseen pubikulttuuriin astellessamme lauantaina ennakkoluulottomasti Kapteenin kulmaan. Ilmeisesti paikka on saanut rutkasti jatkoaikaa ravintolatupakoinnille, sillä savu leijaili vapaasti "tupakointialueen" ja muun tilan välillä. Juomarahan ruinaaminen oli näkyvämpää kuin koskaan minun kokemushistoriassani.

Tutustumiskäynnin tarkoitus toteutui; huomasimme, ettei tarvitse mennä toiste. Sosiologian kenttätutkimus jatkunee seuraavalla kerralla jossain muualla, kun saamme pojan hoitoon.

JOKU oli löytänyt tiensä tänne raahe247.net-sivuston kautta. Siellähän blogini komeili linkkilistan kärjessä, ilmeisesti nimen edessä olevan pisteen ansiosta. Listalle oli kelpuutettu myös taitelijaperheemme Kaunosielut-blogi, joten osoitteet taitavat olla Blogilistalta Raahe-hakusanalla poimittuja.

Kyseinen sivusto kutsuu itseään vaihtoehdoksi Raahen alueen uutisoinnille. Tällaista on kuulemma kaivattu. Raahe.net-keskustelufoorumilla tämä yhdistettiin jotenkin Raahen Seudun ja sen päätoimittajan puolueellisuuteen, joka estää todenmukaisen ja neutraalin tiedonvälityksen.

Järjestystä ja yksinkertaistamista kaipaavana ihmisenä toivoisin, että blogeja kutsuttaisiin rehellisesti blogeiksi ja verkkolehtiä tehtäisiin oikeasti journalistisilla perusteilla. Raahe247.net ei ole vielä paljastunut oikein kummaksikaan, mutta ainakaan päätoimittajan tai muun vastuullisen ylläpitäjän yhteystietoja en sivustolta löytänyt. Saa nähdä, mihin suuntaan palvelu kehittyy.

Verkkolehdeksi itseään kutsuu Sermones.fi, joka näyttää kuitenkin aivan perinteiseltä henkilökohtaiselta blogilta. Jotenkin mielenkiintoiseltahan se kuulostaa, kun blogin kirjoittaja puhuu itsestään ja mielipiteistään jatkuvasti kolmannessa persoonassa.

OPISKELIJAKUNNAN edustajisto päästää läpi joskus ihan hyviäkin ehdotuksia. Syyskokouksessa oli päätetty nostaa toimenhaltijoiden palkkoja ensi vuodeksi peräti viidellä prosentilla. Tämän vuoden aikana päätoimittajan palkka on eri syistä johtuen noussut jo kaksi kertaa, ja työsopimushan muuttui toistaiseksi voimassaolevaksi kesällä.

Jos palkkakehitys jatkuu yhtä hurjana, voisin siirtyä päätoimiseksi journalistiksi ehkä jo parinkymmenen vuoden kuluttua. Siihen mennessä ehtisi hankkia jotain koulutustakin. Tutkintoleima tuntuu olevan tärkeää varsinkin niille, joilla ei oma osaaminen riitä koulutuksesta huolimatta.

TOUKKA potki jo muutama päivä sitten takaisin. Pelottaa vain, ettei se pysy tarpeeksi pitkään sisällä, kun supistuksia tulee joka päivä vähän liikaa. Pitäisi saada tuo Milkakin lääkäriin. Minulla ja Miiolla on jo omat leikkausajat omiin vaivoihimme.

YLÄKERRAN huone on viimein sisustusvalmis. En saanut sitä vielä kuvattua, joten kuva on töissä päivystävästä Muumi-mukista.

Työhuoneeksi ristimäni vinttikamari sai seinälleen Milkan nätin mekon ja kalusteikseen kirjoitus- ja kampauspöydät. Sohvaa ja hyllyä vielä etsitään. Oven edessä on palanen vanhaa muovimattoa, mutta se vaihtuu sitten, kun pääsemme aulahuoneen kimppuun. Mitään aikataulutavoitteita ei ole asetettu.

HAAVEILIN tämän päivän tulokseksi jopa asumiskelpoista yläkerran huonetta. Katin kontit ja toisen kissan viikset. Parin neliömetrin maalaamisen ja eilen Sanna-tädin kanssa leikatun lattiamaton muotoilun lisäksi kulutin tolkuttomasti aikaa porrasaskelmien kiinniruuvaamiseen. Hakkasin vastaan hangoitelleet ruuvit vasaralla perille.

En tykkää remontoimisesta yhtään. En ole tykännyt missään vaiheessa. Purkaminen, siivoaminen ja sisustaminen menettelevät, mutta minkään oikeita kädentaitoja vaativan tekemisestä en nauti. Jos nyt viimein tunnustaisin sen edes itselleni.

Tässä talossa on paljon sellaista, josta en pidä. Yksityiskohtia on viimeistelty vähän sinne päin eivätkä palaset näytä sopivan kokonaisuuteen. En jaksa edes ajatella edessä olevaa kattoremonttia. Kunpa olisi rahaa teettää sekin jollain ammattilaisella, joka olettaa meidän pysyttelevän tieltä pois.

Ainoa asia, josta remontoinnin yhteydessä nautin, on siitä kirjoittaminen. Tämänkin ahdistuksen olisi voinut artikuloida läheisille ennen kuin kiukutteli koko päivän.

PAIKALLISLEHTI on tehnyt pari isompaa juttua ajankohtaisista aiheista vähemmän perinteisellä tyylillä. Aiheita ovat kommentoineet päiväkoti-ikäiset lapset. Ensin lapsosten kanssa käytiin kaupungin uutta veistospuistoa katsomassa, sitten keskustelunaiheeksi valittiin kunnallisvaali.

Kun lapsilta pyydetään mielipiteitä asioista, joihin heillä ei aikuisten tikuilla mitattuna ole valmiutta ottaa kantaa, ideana on tietysti paljastaa jotain sellaista, mikä aikuisväeltä on jäänyt kokonaan huomaamatta tai mitä jätetään tarkoituksella sanomatta. Ennen samaan tarkoitukseen käytettiin narreja, jotka luvan kanssa taantuivat lapsen tai mielenvikaisen asemaan ja osoittivat (mustan) huumorin keinoin vallanpitäjien tai vallitsevien normien epäkohdat.

Toivottavasti idea kantaa jatkossakin. Hauskuuden lisäksi on mielenkiintoista lukea, miltä asiat näyttävät, kun kyynisyys ja katkeruus eivät vielä mustaa mielen maisemaa.

[Kuvissa tuikkulyhtyjä meidän pihalta.]

ENSIN olivat lukuvuoden avajaiset, hieno ohjelma, jännitystä ja muita tunteita. Vieressä istuva nainen arvosteli Sanna Hirvaskaria ääneen lähes jokaisen juonnon aikana. Liian kauan istumapaikkaa katsellut pariskunta syyllistyi "uskomattomaan käytökseen". Suurin synti ja pisimpien haukkumisminuuttien syy oli kuitenkin juontajan puutteellinen kielitaito, kun yhden sanan kolme kirjainta meni väärin: "Korkeakoulun avajaiset eikä saksaa osaa lausua!" Nainen piti myös ensimmäisen tanssiesityksen ajan käsiä korvillaan. Syytä en tiedä.

Myöhemmin opiskelijakunnan järjestämissä avajaisissa solmiota oikoessa huomasin, etten ehtinyt pukeutua niissä yhtenäkään vuonna haalareihin. Oli myös kiva huomata, että vielä on listoja, joista nimi löytyy, ja ihmisiä, jotka haluavat tarjota vähistä rahoistaan juotavaa. Ja Milkakin kesti humalaisia ja ärsyttäviä ihmisiä mallikkaasti.

SITTEN menimme pesäpallopeliin. Jos edelliskerrasta mieleen jäikin parhaiten taidoton katsomopilkka, myötähäpeä hyppäsi toiseksi viimeisessä finaalissa uuteen korkeuteen. Juopuneet raahelaisjuntit ja samanlaiset kainuulaiset uhosivat toisilleen kaikkien mahdollisten urheilulajien menestyksillä ja Ruotsin tai Venäjän rajan läheisyydellä. Sotkamolaista pilkattiin loogisesti muun muassa Putiniksi ja Jymyn kannattaja opetti lapselleen, että raahelaiset puhuvat "juuri ja juuri suomea", kun tässä länsirajalla asuvat.

VIIMEINEN nolous koitti eilisessä Idolsissa, jonka loppuun oli lavastettu typerä kaksintaistelu "viimeisestä paikasta" kilpailun jatkoon. Hävetti kilpailijoiden, tuomareiden ja koko farssin keksijöiden puolesta.

JOS pojalle voisi yhden kulttuuriperinnön jättää, hyvä vaihtoehto olisi monipuolinen musiikkimaku. Valtavirran kalamiestä tylsäksi kuviteltu etnomusiikki ei ole koskaan erityisesti kiehtonut, mutta Piirpauken alkuperäismiehityksen konsertti paljasti ennakkoluulot perusteettomiksi. Keikka oli mahtava kokemus.

Naurettavan pieneen levyhyllyyn ja tietokoneen musiikkikansioihin mahtuu sentään jotain tarttumapintaa Piirpauken monikansanmusiikkiinkin. Balkanilaiskappaleet toivat mieleen muutaman Asan biisin, ja olihan vanhojen herrojen ohjelmistossa aitoa rockiakin.

Siinä missä mikä tahansa kansantanssi voidaan sijoittaa uskottavasti saman hobittikylän iloiseen kapakkatunnelmaan, eri kansojen musiikkityylitkin sopivat oudolla tavalla yhteen. Toisin kuin tanssi, kansamusiikki ei vaikuta kansasta riippumatta idioottien hyppelyltä.

VIIKON toinen kulttuuritapahtuma oteltiin Rännärillä, jossa pesäpallomestaruudesta kamppailivat Pattijoen Urheilijat ja Sotkamon Jymy. PattU tasoitti voitot ja kumpikin joukkue on yhä vähintään kahden pelin päässä pokaalista. Lopputulos tuntui pitkän aikaa samantekevältä, ja toivoin vain paljon juoksuja ylitarkan ulkopelin vastapainoksi. Supervuoroparissa ja kotiutuslyöntikisassa raahelaissielu kuitenkin heräsi.

Voisi luulla, että pesäpallo-ottelut ovat koko perheen tapahtumia, mutta luulo on väärä. Nikonpoikaa ei ainakaan olla ihan heti viemässä kuuntelemaan toinen toistaan härskimpiä solvauksia, joita 10–70-vuotiaat pojat laukoivat. En tiedä, onko tilanne sama kaikilla paikkakunnilla, mutta raahelaisyleisö ei kannusta – se vain pilkkaa vastustajaa.

Pesiksessä yleisö todella on se kymmenes pelaaja, sillä ulkona pelaavan kotijoukkueen pelinjohtaja ohjaa myös katsojien huutokonserttia, kun vierasjoukkue on lyömässä. Ainakin yhden väärä-huudon raahelaiskatsojat saivat kiljuttua kuulumattomiin, kertoo paikallislehti.

Kansallispelissämme on vielä sen verran maakuntien vastakkainasettelua jäljellä, että vastapuolen pelaajien hiillostetaan henkilökohtaisilla pilkkahuudoilla koko pelin ajan. Kutkuttavimman palkinnon yleisö saa, kun huutoihin vastataan joko iloisella kenttämylläkällä tai katsomoon suunnatulla sanailulla. Ärsyttämiseen osallistuvat toki myös pelaajat. PattUn syöttömies Topi Kosonen meinasi saada aggressiivisesta kielenkäytöstä tunnetun Jimi Heikkisen hiiltymään omalla kiusanteollaan. Jos kortti olisi noussut, olisi sen voinut antaa myös epäurheilijamaiselle lukkarille.

Koska huutelijoita on monenlaisia, solvausten tasokin heittelee laidasta ääreen. Pitäisi oikeastaan vaikka lehteen laatia joskus ohjeet hyvän ja nasevan epäkannustushuudon rakentamisesta. Kainalojutuksi voisi kerätä muutaman esimerkin. Muun muassa ”puusilmä, hanki rillit” on tahallisestikin paradoksaalisena aika heikko esitys. Sokeuteen viittaavissa pilkoissa kannattaa käyttää mielikuvitusta ja laajentaa metaforaa vaikkapa opaskoirilla ja valkoisilla kepeillä. Kirosanat ja homottelu sopivat vain aidosti spontaaneiksi purkauksiksi, jos niiksikään.

Yksinkertainen mutta tilanteeseen kuin tilanteeseen sopiva on myös vanha kunnon ”mä tiedän, missä sun autos on”.

JÄRJESTELIMME levyjä hyllyyn. Kehittelimme kategorioita ja jaoimme CD:t niihin. Tuli erimielisyyttä ja tehtiin kompromisseja. Ei siis voittanut edes rakkaus, kun kumpikin rakastaa yhtä paljon.

Milkaa harmittaa, kun meillä on vain "jotain sata" levyä (silmämääräisen arvion tarkastuslaskennassa lopullinen luku 109). Nekin olisivat sisustuselementti kuten kirjat. On meillä lisäksi iso pino kotipolttoisia levyjä mutta niitä ei laiteta hyllyyn. Pitää ostaa sellainen CD-laukku niille.

Kategorioita keksittiin lopulta seitsemän, kun lopuksi yhdistettiin pari. Korkeimman kasan tekevät hyvät suomalaisbändit ja -artistit. Omaksi pinoksi koottiin suomalainen rap ja vähäinen reggae. Ylähyllyn kolmas ryhmä on vähän niin kuin muut-kategoria eli yksittäisiä pop- ja rock-levyjä. Alemmalla hyllyllä on joukko tunnelmamusiikkia ja toisessa kasassa progea. Niiden rinnalla on suomalaista ja ulkomaista rockia, synkän seassa räimettä. Sitten on vielä kokoelmat ja lastenmusiikki iloisesti päällekkäin.

KETKU vaimoni halusi tänään rauhassa kirpputorille, johon Miion kanssa hänet jätimme. Milka oli sitten hankkinut kasan tavaraa minulle hääpäivälahjaksi: Rakas-tekstillä koristeltu muki lähtee yhteisestä sopimuksesta töihin, sillä tekstimukit eivät oikein meille sovi (mutta ajatus oli tärkein). Tuoppi saa jäädä kotiin, sillä olen usein valittanut, ettei meillä ole isoon janoon sopivaa juoma-astiaa. Vitsikirja ja kolme romaania luetaan, kunhan ehditään.

Lisäksi sain ruutupaidan ja villapuseron (kuvassa), joista jälkimmäisen camp-henkisyys kuluttaa tyhjäksi perheemme camp-henkisyysvaraston ainakin kahdeksi vuodeksi.

RAAHEN Taiteiden yötä ei tänä vuonna virallisesti ollut, mutta Kirjastoyö ja taidekahvilan meiningit paikkasivat puutetta. Viimeisenä vetona kuuntelimme kirjastolla Lotta Jääskelää. Tunnetilat eivät olleet aivan yhtä vahvoja kuin vuosi sitten, mutta nautin musiikista kuitenkin.

Kirjasto on erinomainen paikka kansanjuhlille - onhan sinne paljon helpompi tulla kuin kulttuuritaloihin, konserttisaleihin tai ylipäätään mihinkään sisätiloihin. Hyllymetrejä voi kuvitella yhdessä omistetuksi sivistykseksi ja itseään vapaaksi kansalaiseksi sivistyksen metsäpoluilla. Siinäkin oli loputtomasti symboliikkaa, kun meidän utelias pikkupoika juoksenteli hyllyjen välejä.

Seuraavana päivänä Miio kiipesi ensimmäistä kertaa jyrkät portaat yläkertaan. Näistä uusista taidoista koituu vielä harmia.

NAIMISIINMENON neljävuotispäivän ohjelma varmistui, kuin huomasimme Piirpauken esiintyvän Bio Huvimyllyssä. Milkalle nimi oli tuttu pettymykseksi osoittautuneelta lastenmusiikkilevyltä. YouTube-haku paljasti sivistymättömille, että Sentencedin The Cold White Light -albumin aloittanut Konevitsan kirkonkellot on Piirpauken tunnetuksi tekemä kansansävel. Olemme nyt siis valmiita istumaan konsertissa taas niiden samojen ihmisten seassa tietäväinen katse kasvoillamme.

Kauppakadulla sijaitsevan keikkapaikan ikkunassa konserttijulisteessa oli Love Kustannuksen logo. Milka näytti vähän matkan päästä Brahenkadun risteyksen vierestä jalkakäytävää, jossa on sama tunnus. Otin siitä kuvan tuohon.

MOPOILIJOIDEN liikennekäyttäytymisestä esitetään paljon mielipiteitä, mutta pyöräilemiseenkin pitäisi olla ajokortti. Todella harva pyöräilijä tuntuu tietävän esimerkiksi kielletyn ajosuunnan merkityksen. Toisaalta autoilijoillakin on usein vaikeuksia pyöräilijöiden huomioimisessa tasa-arvoisina tienkäyttäjinä. Suun liikkeet paljastavat mielen kuohunnan, kun pidän esimerkiksi kiinni etuajo-oikeudestani liikenneympyrässä tai ryhmittäytyessäni keskikaistan viereen kääntyäkseni oikealle.

Auto- ja pyörämiehet ja -naiset voivat tutustua ajoradalla pyöräilyn yksinkertaisiin sääntöihin Liikenneturvan esitteen (pdf) avulla. Ohjeet auton pysäköimisestä tienvarteen kaivan joskus myöhemmin.

MILKA kirjoitti ja sanoi taannoin, että tämä on kaikkien aikojen paras kesä. Niin on ja oli. Toivottavasti syksy jatkaa sarjaa.