Uudemmat

Mitä isommat kengät, sitä helpommin muut niille astuvat

10.12.2008 | Tyypit: Ihminen | Kommentoi »

netpostiSAIN ensimmäisen kirjeeni NetPostiin. Paperikirjeiden määrä vähenee siis ainakin kuntayhtymän palkkakuittien verran. Ajattelin jopa varastoida kuitit samaan sähköjärjestelmään, jotta paperittomuus etenisi oikeasti. Vaikka säästäisihän siinäkin kirjekuorellisen luonnonvaroja, jos tulostaisi elektroniset kirjeet myös oikeaan mappiin.

Toistaiseksi NetPosti on ollut oikein helppokäyttöinen väline. Suosittelen. Asiakirjojen säilyttäjänä sähköinen laatikko on tietysti kyynikon mielestä epävarma, mutta onneksi en ole kyynikko. Sellainenhan ei suosittelisi jotain järjestelmää yhden kirjeen perusteella.

OTSIKKO syntyi irrallisesta kommentista, jossa varottiin astumasta johtajan isoille kengille. Ymmärsin viittauksen isokenkäisyyteen vasta kilometrin jälkeen.

Sitten tuli mieleen, että isokenkäinen jättää lumeen ison jäljen, josta saatetaan päätellä hänet paljon todellista suuremmaksi. Tämähän tarkoittaa arkielämään siirrettynä sitä, että isokenkäinen on poissaollessaan paljon tärkeämpi ja vaikuttavampi kuin läsnäolevana. Mitä se sitten tarkoittaakaan.

Törmäilyjä

8.12.2008 | Tyypit: Pikkukaupunkilainen | Kommentoi »

PETE törmäsi anttituisku-ilmiöön ja jäi kolmanneksi, vaikka sen piti voittaa. Ihan jees, kun on kolme hyvää esiintyjää ja laulajaa kärjessä eikä mitään hevi-areja. Ei tarvinnut enää käyttää euroja äänestämiseenkään, kun Kalle-pelle saatiin ulos jo viikko sitten. Jatkossa kannatan tyttöä.

ME puolestamme törmäsimme Milkan kanssa raahelaiseen pubikulttuuriin astellessamme lauantaina ennakkoluulottomasti Kapteenin kulmaan. Ilmeisesti paikka on saanut rutkasti jatkoaikaa ravintolatupakoinnille, sillä savu leijaili vapaasti "tupakointialueen" ja muun tilan välillä. Juomarahan ruinaaminen oli näkyvämpää kuin koskaan minun kokemushistoriassani.

Tutustumiskäynnin tarkoitus toteutui; huomasimme, ettei tarvitse mennä toiste. Sosiologian kenttätutkimus jatkunee seuraavalla kerralla jossain muualla, kun saamme pojan hoitoon.

Uninen

5.12.2008 | Tyypit: Suunnittelija Päätoimittaja | Kommentoi »

beck'sTOISEN työyhteisöni työkykyä edistävät riennot pitivät sisällään intialaista ruokaa, työhyvinvointiluennon ja bodypumppia. Tämä kun vielä kruunattiin koulutussihteerin kanssa omatoimimatkalla olutravintolaan, oli rentoutuminen lähes täydellinen. Niin kliseistä kuin se onkin, kylmä Beck’s-pullo hyvässä seurassa vähäunisen työviikon jälkeen aloittaa viikonlopun loistavasti. [Kuva nyysittiin osoitteesta www.servaali.fi.]

Hyvinvointiluennolla väritimme kellosta tunteja, joita käytämme työhön, vapaa-aikaan ja nukkumiseen. Jälkimmäistä oli minun ympyrässäni aivan liian vähän. Rinnalle raapustettiin ihannetilanne, johon laitoin kahdeksantuntisen yön. Oli hyvä piirtää auki, miten tilanne voisi olla. Ajankäytön kehittäminen alkoi tuntua aivan mahdolliselta tavoitteelta.

UNEN lisääminen saattaa olla pian mahdollista, jos etätyöhaaveet toteutuvat suunnitellusti. Raahen yksiköstä tarjottiin palaverikeskustelussa työpistettä ja apulaisjohtaja lupasi sen virallisesti, kun soitin ja kysyin. Esimiehelle järjestely sopii, kunhan tilanne hoidetaan siten, että pelisäännöt tulevat muillekin selviksi.

Ensin ajattelin varovasti yhtä etäpäivää viikossa - esimiehelle sanoin aluksi kaksi. Neuvottelu päättyi valintaan "suurin osa viikosta Raahessa tai Oulussa". Nyt olen kypsynyt ajatukseen työskentelemisestä vakituisesti Raahessa. Oulussa käymistä tullee joka tapauksessa viikottain, mutta voisin luovuttaa Rehtorin toimiston työpisteeni sitä enemmän tarvitseville.

Oikeasti, maltan tuskin odottaa!

Nips naps

4.12.2008 | Tyypit: Ihminen | Kommentoi »

miinalaivaOPISKELIJAJÄRJESTÖT ovat suunnilleen saaneet tulevan vuoden luottopossut valittua. Kun vielä istuvat hallitukset jättävät istuimensa, katkeavat minunkin henkiset napanuorani. Uusissa hallituksissa ei ole enää niin tuttuja ihmisiä, että jaksaisin tunnetasolla välittää.

Turha silti väittää, etten lainkaan välittäisi. Puhelun verran yritin amk-hallituksen varajäsenenä lobata yhden ehdokkaan puolesta uuteen hallitukseen, mutta turhaan. Muutenkin opiskelijakunnan toiminta kiinnostaa ainakin päätoimittajana. Ja tässähän tätäkin kirjoitetaan uusien toimijoiden perehdytyskoulutuksessa yhtymäjohtajan luentoa kuunnellessa.

YHDISTYSTOIMINNASSA on oppinut hyväksymään sen, ettei siitä koskaan tule massojen hupia. Aktiivisuuden aallot lyövät joskus järjestöjä päin, mutta laskuvesi vie yhtä usein innostuneet loitommas. Harrastushan se on muiden joukossa, vaikka joidenkin järjestöjen toimintaan voikin uppoutua aivan kuin työhön.

Olen huomannut ärsyyntyväni, kun opiskelijajärjestöt rekrytoivat uusia luottamushenkilöitä kuin työntekijöitä. Jotkin opiskelijakunnatkin julkaisevat "hakukuulutuksia", joissa pyydetään toimittamaan istuvalle hallitukselle tai puheenjohtajalle jopa kuvallinen hakemus hallituksen jäseneksi.

On tietysti hyvä kehittää uusia rekrytointikeinoja ja yrittää madaltaa kuivahkon kokoustamisen mielikuvakynnystä, mutta kyllä tuosta byrokraatille herää myös kysymyksiä: Kuka oikeasti käyttää valtaa tällaisessä hakumenettelyssä? Entä jos joku vain tulee syyskokoukseen ja haluaa hallitukseen eikä ole lähettänyt hakemusta? Mitä väliä oikeasti edes on yhdistyksellä, jonka toiminta ei kiinnosta jäseniä niin paljon, että he itse olisivat aktiivisia ja etsisivät keskuudestaan hyviä tyyppejä hallitukseen?

Viimeinen kysymys on relevantti erityisesti opiskelijakunnissa, joissa ensin käydään mainoskampanja edustajistovaalin vuoksi ja valitaan sitten niin huono edustajisto, ettei se osaa etsiä edes hallitusta nimettäväkseen.

[Tähän merkintään sopi jotenkin kuva kesällä Raahessa poikenneesta miinalaiva Pohjanmaasta.]

Juomatauko

26.11.2008 | Tyypit: Suunnittelija Päätoimittaja Ihminen | Kommentoi »

selkarankaNYT on laitettu lehti painoon, aloitettu seuraavan työstäminen, pidetty kulttuuriyhdistyksen syyskokous (kuvassa yhdistyksen logo), tehty töitä ja työkaverin kampanjasivu, hankittu lehdelle uusi domain ja eletty jossain välissä omaakin elämää.

Blogi pitää viikon tauon.

Puukkoa ja pudotusuhkaa

25.11.2008 | Tyypit: Ihminen | Kommentoi »

idolsSELVÄHÄN  se, että Idols-äänestystä manipuloidaan, kuten esimerkiksi Iltasanomat kirjoittaa. Siinähän se manipulointi tapahtui kaikkien silmien edessä.

Tuotantoyhtiö joutui pelastamaan Peten muuttamalla käsikirjoitusta ja seisottamalla häntä dramaattisesti Kallen kanssa televisiossa "pudotusuhan alla". Loppuhaastattelun aikana pelastettiin vielä Anna kertomalla poikkeuksellisesti siinä vaiheessa, että tämä on Anna-Kaisan kanssa joutunut pudotusuhkaan.

Ihmiset kai ajattelivat, että Parkkonen ja Puustjärvi menevät jatkoon kuitenkin, eivätkä halunneet tuhlata 99 sentiä heidän puolestaan. Tuotantoyhtiön piti muistuttaa katsojia, että äänestää pitää, jos haluaa voittajasuosikkien voittavan.

Ei tuloksia tarvi peukaloida, sillä televisio tarjoaa rutkasti mahdollisuuksia peukaloida ihmisiä, jotka tuloksen tuottavat.

SE vähän ahdistaa, että "Idols-faniksi" kutsutaan ketä tahansa ohjelmaa seuraavaa ja siitä julkisesti keskustelevaa. Jos fani on sanana yhä sukua fanaattisuudelle, sanoudun termistä irti täysin. En ole raivostunut, pettynyt, ihmettelevä enkä minkäänlainen Idols-fani.

Täytyy kuitenkin myöntää, että sunnuntai-iltana mieli oli tavallista mustempi, kun Anna-Kaisa tippui meidän perheen äänistä huolimatta ja Pelle-Kalle jatkoi kilpailussa. Repeilimme pikauusintojen aikana, kun jätkä pisti Hetfield-örinää Tehosekoittimen Valonkantajaan ja käyttäytyi lavalla muutenkin kuin ilmetty Beavis tai Butthead.

POLIKLINIKAN lääkäri tiesi heti, mikä minua on koko vuoden vaivannut ja passitti nielurisat lopullisesti puukon alle. Kurkkuun vilkaistuaan kysyi vielä, onko vaimo valitellut kuorsaamisesta, ja aikoi veistää vähän muutakin tuolta nielun tienoilta. Selviää kuulemma samalla kivulla ja sairastamisella siitäkin vaivasta.

Painoa ei saisi päästää yhdeksäänkymppiin, sanoi lekuri. Tämä liittyi jotenkin kuorsaamiseen. Kävin äsken pitkästä aikaa puntarilla ja totesin maidon olevan jo maassa.

Samalla otettiin poskionteloröntgen. Lääkäri katseli kuvia koneeltaan ja soitti vielä röntgenin ylihoitajalle. Puhelun tarkoituksena oli toisen mielipiteen pyytäminen puhtaista onteloistani ja annettiinpa siinä samalla rakentavaa palautetta kuvienkin laadusta.

"Tämä on sitä laadunvarmistusta", lääkäri totesi puhelun päätyttyä. Hyvä määritelmä.

Vasen käsi vauhdissa

23.11.2008 | Tyypit: Päätoimittaja Kulttuurihenkilö | Kommentoi »

LEHTI vei kirjoittamisen ilon muutamaksi päiväksi. Jutut ovat yhtä vaille taittokunnossa, mutta julkaisupäivä siirtynee vielä. Yhden päivän annoin periksi jo viikko sitten.

MUISTAN, kuinka pidin opiskelijakunnan johtamista aikanaan merkittävänä johtajakokemuksena. Tavallaan se sitä olikin; tunnistin muutaman pään seinään lyömiseltä tuntuneen vuoden aikana, millaisia johtajuutta tukevia ominaisuuksia luonteessani saattaa olla. Niitä olen yrittänyt käyttää, mutta en tiedä, olenko kehittynyt yhdessäkään.

Tätä johtajuusasiaa olen pohtinut päätoimittajana. En ole juurikaan panostanut ihmisten johtamiseen, missä en ole koskaan tuntenut itseäni hyväksi. Joku sanoi joskus, että ensin ihmisistä täytyisi pitää. Olen tykästynyt alunperin prosessiajattelussakin muun muassa siihen, että prosessinomistajat johtavat toimintaa eivätkä alaisiaan. Noin niin kuin kärjistetysti sanottuna.

Tietysti olisi helpompaa, jos saisin ihmiset tekemään kovasti töitä siksi, etteivät he halua tuottaa minulle pettymystä. Valitettavasti tilanne on toisin päin. Minun on vaikea vaatia ja hoputtaa tai edes esittää pyyntöjä siten, ettei rivien välissä hehkuisi olettamus kieltäytymisestä.

Tätä ongelmaa pitää tietysti lähestyä sellaisilla tavoilla, jotka sopivat luonteeseeni muutenkin. Ei Osakolaisen toimitusprosessikaan ole kunnossa, jotta sitäkään voisi kunnolla johtaa. Ehkä sen jälkeen osaa asennoitua ihmisiinkin oikein.

KATSOIMME Nicole Kidmaniin luottaen pari elokuvaa, Tunnit ja Fur. Kumpaakin voi suositella muille, vaikka ensin mainitussa Nicolella on irtonenä, joka tekee hänestä täysin vieraan näköisen.

Junon uskalsin vuokrata vasta Ellen Pagen Traceyn jälkeen. Michael Ceran komediat eivät riittäneet laadun takeeksi. Juno kannattaa kuitenkin katsoa, kummankin vuoksi.

Isin kanssa on erilaista

17.11.2008 | Tyypit: Perheenisä Ihminen | 1 kommentti

HYVIN meillä Miion kanssa meni. Niin hyvin, että nukuttiin toinenkin yö kahdestaan ilman äitiä.

Isin kanssa on erilaista. Sen olen yrittänyt tehdä kaikille selväksi. Aamupuuro oli tavallista vetisempää ja iltapuuro korvattiin jollain muulla eikä pojan suolta lukuunottamatta mikään muu tainnut toimia äidin aikataulujen mukaan.

Aika paljon vielä nykyäänkin törmää isä-on-äidin-korvike-ajatteluun, jossa synnyttävän sukupuolen toimintatavat ja päätelmät ovat normeja ja niitä rikkoville voidaan "hyväntahtoisesti" naureskella. Tämä on onneksi enemmän muun yhteiskunnan ongelma kuin meidän perheen.

SAMOKIN varsinainen liittokokous pidettiin viikonloppuna ensimmäistä kertaa ilman minua sitten vuoden 2002. Välillä kaipasin paikan päälle, välillä ymmärsin, että todennäköisesti tämä liittokokous olisi pilannut aikaisempienkin kokemusten muistot. En tiedä, miksi.

Esittelyviestien ja toisen käden tietojen perusteella liiton uudessa hallituksessa on poikkeuksellisen vähän tolkkuja tyyppejä. OSAKO oli hävinnyt sekä puheenjohtaja- että hallitusvaalin, vaikka omia ehdokkaita ei ollutkaan mukana.

Surullisinta lienee kuitenkin se, ettei Metropolian opiskelijakunta saanut ehdokastaan hallitukseen vaikka aiempina vuosina stadialainen tyrkky on ollut varmimpia läpimenijöitä. Ilmeisesti uuden opiskelijakunnan perustaminen on vienyt mehut niin, ettei yhteistyösuhteiden hoitamiseen ja oman aseman säilyttämiseen ole riittänyt mielenkiintoa. Toivottavasti Oulussa ja Helsingissä on ensi vuonna puheenjohtajia, jotka löytävät yhteistyöstään saman jujun, joka siitä löydettiin monen vuoden ajan.

Tyhjäpäisiä hallitusehdokkaita kauhistellessa oli jälleen mukava huomata, kuinka ruotsinkieliset opiskelijakunnat kantavat vastuunsa hallituksen muodostamisesta. Heiltä tulee yleensä ehdokas, jolla on ehkä ongelmia kielitaidossa tai sisältöjen hallinnassa mutta joka suhtautuu itseensä tasapainoisesti, osaa käyttäytyä ja asennoituu realistisesti tulevaan työhönsä SAMOKissa. Yleensä hän ei olekaan mistään Korppoosta.

Riistetty

14.11.2008 | Tyypit: Suunnittelija Perheenisä | 2 Kommenttia

tietokoneetENSIMMÄINEN yö pojan kanssa kahdestaan, kun Milka on yökyläilemässä. Pelottaa, riittääkö isin kainalo, jos yöllä tulee hätä. Saksalainen autoilijan olut ainakin Miiolle maistui, ja lisää halusi mutta en antanut.

PALKKAPÄIVÄ ei ollut tavallisen iloinen, sillä rahaa tuli alle puolet normaalipalkasta. Tarpeeksi kauan vitkuteltu mutta kuukausia sitten luvattu uusi työsopimukseni ei ollut ehtinyt palkanlaskentaan, joten sain palkan vain tämän kuun 13. päivään saakka, vaikka sopimusta jatkettiin juuri ennen edellisen loppumista.

Lähettelin viestejä ja soittelin puheluita saadakseni selville, että muiden tekemä virhe korjataan vasta yhtymähallituksen päättämänä maksupäivänä eli kuukauden lopussa. "Inhimillisiä virheitä" läpi päästävässä järjestelmässä ei ole inhimillisiä keinoja niiden korjaamiseen. Näin siis Oulun seudun koulutuskuntayhtymässä ja ammattikorkeakoulussa.

VAIHDOIN kannettavan tietokoneen vielä kannettavampaan. Vuodenvaihteessa hankitusta HP:stä sai tarpeeksi euroja Acer Aspire Onen ostamiseen. Kuvassa näkymä työpöydällä tänään, kun siirtelin tiedostoja koneesta toiseen.

Maalla, merellä ja ilmassa

10.11.2008 | Tyypit: Kulttuurihenkilö | Kommentoi »

bondKATSOKAA Quantum of Solace. Irtosuhteilla ja väkivallalla sielunsa koossa pitävän Bondin moralisointi on meidän aikamme näkemys 007:stä. Kiistely "oikeasta" Bondista ei lopu koskaan, mutta luulenpa, että vuosien kuluttua minä muistan Daniel Graigin agenttihahmon parhaana tulkkina. (Kuva napattu osoitteesta www.ign.com.)

Elokuva alkoi takaa-ajokohtauksella ja jo sitä katsellessa arvasin, että takaa ajetaan vielä maalla, merellä ja ilmassa. Niin kävi. Myös muita Bond-elokuvien lainalaisuuksia näkyi tässä uudistetuksi väitetyssä pätkässä. Seksi Jamesin kanssa vie nimittäin hengen. Onko koko legenda vain metafora miehestä, jolla on HI-virus?

ARLAN uutta Apetine Snackia en pysty suosittelemaan. Hankimme karpalo-tryffeli-makuiset fetat ennakkoluulottomasti salaattia varten, mutta maistoimme niitä kuitenkin ennen sekoittamista vihannesten joukkoon. Yksinkertaisesti kamalan makuista. Niistä kahdesta muusta kyllä pidämme.

SITTEN vielä pari Hesarissa julkaistua kirjoitusta, joiden lukemista suosittelen: Ensimmäisessä kerrotaan, että koulu-uhkaajien etsinnässä on lyöty yli. Toisessa tunnustetaan, että uhkia nähdään nyt joka puolella. Kolmas esittelee pamfletin, joka uskaltaa tehdä eroa mielisairauden ja muiden ahdistusten välille.

IDOLSISSA kuulemma tippui yllätyslaulaja. Minusta ei ole lainkaan yllättävää, että laulukilpailussa menestyvät hyvät ja valovoimaiset tyypit. Se on toinen asia, missä järjestyksessä ne muut lopettavat oman kisansa.

Vanhemmat